every calorie is a war

Mä käyn mun sisällä kokoajan pientä sotaa.
Syödäkö vai eikö syödä?

Mun elämä koostuu kaloreista, oksentamisesta, liikkumisesta, ahdistuksesta ahdistuksesta ahdistuksesta, pienenevistä numeroista. Onko se elämää? En tiedä. Ei mulla ole ollut elämää aikoihin.

Syömishäiriö on vallannut mut ihan kokonaan. Se on levinnyt kaikkialle. Siitä on tullut iso ja paha mörkö. Vaikka ehkä välillä haluaisinkin päästä siitä kokonaan eroon, se ei enää onnistu. Vaikka yrittämällä yrittäisin ravistella sitä pois, se pysyy.

Mä saan voimia jatkaa laihdutusta niistä kommenteista.

"Sä oot laihtunut, mä nään sen sun jaloista"


Terapeutille sanoin painavani x verran ja hän ei uskonut mua. "Mun mielestä sä näytät kyllä pienemmältä."

Mulla tulee palava halu näyttää että mä voin olla vieläkin parempi. Okei, mä en tiedä olenko se minä joka haluaa, vai onko se sairaus. Sairaus on jokatapauksessa iso osa mua niin sanotaan että mäkin haluan niin.

Laihdutus on tällähetkellä mun elämän sisältö. Mä pysyn hengissä vähän aikaa vaikka tapankin itseä sisältä.

Iskä joka aamu sanoo ne samat sanat. "Tulehan syömään aamupalaa"

Joka ikinen aamu mä jätän aamupalan välistä. Ja kaikki muutkin ruuat. Se saa mun oloni voittajaksi.

Tänään taas päätin paastota seuraavat 48 tuntia. Ehkä viisikymmentäkaksi. Tai kokonaiset kolme vuorokautta.

Mä en tahtoisi elää enää, koska tässä ei ole mitään järkeä. Mun elämä on ihan ylösalaisin. Mun ajatukset ja mieliala pomppii ylösalaisin. Mikään asia ei ole enää turvallista.

Kohta on kesä ja mä en halua kesää. Mä en halua, en halua en halua. Miksi mä en voi kuolla? Kertokaa mulle, miksi mä en saa tehdä sitä? Miksi mua yritetään estää? Miksi?