Miksi yhden hengen vaati se ennen kuin me muistettiin

Mä haluan kuolla. Kuolla pois äkkiä.

En kestä enää tätä elämää, en vaan jaksa enkä pysty enää tähän.

Mitä jos mä tappaisin itseni? Mitä jos en ole viikon päästä enää täällä?

Se paha olo vei mut. Mä tekisin mitä vaan että pääsen tästä pois. Mä pystyn jo koskettaa pohjaa, oon niin syvällä. Mä meen kohta sen pohjankin läpi. 

Mä en halua enää syödä mitään ikinä. Mä haluan tuntea vain nälkää ja kuolla siihen, kun mun keho lakkaa toimimasta koska se ei enää jaksa tätä rääkkiä.

Mitä mä edes teen täällä? Mä oon ihan ulkopuolella kaikesta. En elä elämää. Mä en tiedä mitä tää on. Ehkä jotain painajaista. Olisikin. 

Lääkäriaika ois pyöristettynä noin kolmen viikon päästä. En mitenkään jaksa ajatella elämää niin pitkälle. En jaksais enää sekuntiakaan enkä minuutin minuuttia. 

Miksi minä? Miks mä en vois olla tavallinen normaali nuori, joka kävis koulua, jolla olis sosiaalista elämää, kaikki olis hyvin, elämä ois ihanaa, olis poikaystävä ja kaikkea. Mulla ei oo mitään.

Ehkä mä en ansaitse yhtään mitään. Ehkä mua rangaistaan jostain. Ehkä mä kärsin koko elämäni. Toivottavasti ei enää kovin pitkän elämän.

Mä voisin juosta junan alle tai hukuttautua, tai mä voisin syödä kaikki lääkkeet tai sitten mä voisin vaan kadota metsään tai sitten mä hyppään katolta tai sillalta. Mitä vaan. 

Välittääköhän musta kukaan? 

Mä toivoisin että nää loputtomat kyyneleet huuhtoutuis ton loputtoman vesisateen mukana. Mä en kestä enää yhtään yötä niitä painajaisia, mä en kestä sitä ahistusta joka hukuttaa mut alleen. En kestä tätä toivotonta elämää, en kestä tätä kuulumattomuuden tunnetta. Mä en kuulu mihinkään. Musta ei ole ikinä mihinkään. 

Voinko mä vaan kuolla? Mikä mut pitää enää hengissä? Ei enää mikään. En mä tiedä. En vaan jaksa.

Sick of this shit

Äh, taas tullut niin pitkä tauko kirjottamisessa.

Mulla on voimat ihan lopussa, päivät menee maatessa sängyssä enkä jaksa enää edes nousta sängystä ylös. Oon yrittäny silti raahautua lenkille joka päivä. Tänään en jaksanut, oli yksinkertaisesti niin heikko olo.

Syömiset menee niin ja näin. En oo jaksanu kytätä kaloreita ihan kauheesti,mut yritän pitää syömiset niin minimissä ku mahollista.

Tää on oikeesti ihan paskaa. Mun elämässä ei oo mitään rytmiä, ainut asia joka kontrolloi mua on syömishäiriö. Masennus siinä sivussa.

Oon yöt päivät yövaatteissa koska en jaksa vaivautua vaihtamaan vaatteita. En jaksa käydä pihalla. En oikeasti edes muista millon viimeksi kävin suihkussa. Jos mä huomenna jaksaisin.. vaikka tiedänkin että huomenna on samanlainen päivä tai sitten vielä kauheampi.

Paino tippuu. Mä oon iloinen. Kukaan ei pysäytä mua koska mä itse päätän mitä mä teen vartalolleni.

Äiti on töissä seuraavat päivät, mä voin paastota kokoajan. Oon surullinen ja iloinen yhtäaikaa.

Kuinkahan kauan mä kestän tätä?