Moi kaikki jos nyt mulla enää on lukijoita. Anteeks nää pitkät postausvälit, ja anteeks kun en oo jaksanut. Haluaisin aina kirjottaa tänne, mutta jotenkin oon aina sellasessa tilanteessa, ettei tänne kirjottamisesta tulisi mitään. Nyt kuitenkin halusin tulla kirjoittamaan.
Edellisestä postauksesta on taas aikaa. Melkeen kuukausi. Huh, musta tuntuu että siitä on viikko.
Asiat ei oo menny kovin hyvin. Oikeestaan mikään ei oo menny hyvin. Oikeestaan nää perusasiat on menny ihan päin honkia. Unirytmi niin sekasin ku voi vaan olla, syömisestä ei tuu mitään, elämästä ei tuu mitään, terapeutti jäi lomalle, seuraava aika vasta viiden viikon päästä.
Oon noudattanu sitä paastoa minkä alotin kesäkuussa. Eli joka päivä joko en syö mitään, tai hyvin vähän. Ja kerran viikossa saan syödä enemmän. Ihan hyvin oon pysynyt siinä. Ja painokin tippunut 4,5 kg. Niin, ihan hyvin meni tähän viikkoon asti, nyt mulla on sellanen syömisputki päällä että oon varmaan lihonut takasin ainakin kaks kiloa. Kunhan pääsen taas näistä mässäilykiloista eroon, jatkan samaa dieettiä. Pikkuhiljaa kilot lähtee.
Mä saan nyt laihduttaa vielä vapaasti, luulen että elokuussa alkaa tapahtua. M ei uskaltanut melkeen jäädä lomalle, se oli tosi huolissaan. Mun piti luvata, että jos olo pahenee, fyysisesti tai psyykkisesti, mä meen päivystykseen, enkä tee mitään peruuttamatonta. Mä en tiedä lupasinko sille mitään. Musta tuntuu, että mä en tiedä voinko luvata mitään. Koska en mä tiiä itekkään, pysynkö hengissä vai en.
Se puhu jotain osastosta, pakkohoidosta. "Sut vois laittaa jo pakkohoitoon"
Mä sanoin että en mä tarvi mitään osastohoitoa. Sanoin sille että katotaan sit elokuussa mikä tilanne. Se vastas mulle että onko järkeä odottaa muutama viikko, että asiat vaan pahenee. En muistaakseni vastannut sille mitään, mutta tässä mä oon. Asioita pahentamassa. En mä edes tiedä mitä mun pitäs tehä toisin. Pitää itteni hengissä, kai.
Asiaa ei kyllä helpota ainakaan se, että täällä kotona kukaan ei tiiä tän hetkisestä tilanteesta. Se meinas kyllä soittaa kotiin, kun oon kerta alaikänen vielä, valitettavasti. Mut ei se sit ollut soittanu. Mun mielestä se on kyllä hyvä asia. Tai en oo varma. No syömishäiriön mielestä tosi hyvä juttu.
Luultavasti en pysty mennä syksyllä kouluun. Me aiemmin mietittiin M:n kans, että pitäisin välivuojen ja yrittäisin selvittää päätä, mitä haluan ja niin edelleen. Nyt tosiaan tilanne on vieläkin pahempi. En varmaan oo syksyllä siinä kunnossa, että voin jatkaa opintoja. En mä haluaisikaan.
Mulla on käynyt viiltäminen mielessä usempaan otteeseen. En mä tiedä mikä siinä kiehtoo. Jotenkin oon taas ajanut itteni siihen tilanteeseen, ettei mistään muusta saa sen kaltasta helpotusta tähän oloon. Ei sekään mikään maailman paras keino oo, mutta parempi kun ei mitään. Mun isosisko oli viiltänyt, mä näin. Ja pikkusiskokin kans. Miks en mäkin?
Nyt mä lopetan että tän jaksaa joku lukea. Tuun toivottavasti nyt lyhemmin väliajoin kirjottelemaan. Näkyillään!
.jpg)
