Tosiaan, se lääkäri oli ja meni. Mä toisaalta sain puhuttua aika avoimesti, joka on ihan uutta multa, mutta ei kai siinä mitään pahaa ollut.Käynnillä oli sen lääkärin lisäks mun terapeutti. Se lääkäri oli kauhean huolissaan mun puheista. Ne pistää mut luultavasti punnituksiin, vaikka mä sanoin pahasti vastaan. Mä vihaan punnituksia, haluan laihduttaa rauhassa, en mä halua ketään muita kyttäämään mun painoa. Mä en todellakaan tiiä miten selviän niistä.
Ne kysyi mun tänhetkistä painoa, mutta en mä tietenkään voi kertoa. Mua hävettää se luku, kuinka iso se on.
Sit ku kerroin kaikkia perhejuttuja, se oli jo niin huolissaan että se soitti sinne perheneuvolaan ja kysy et onko meidän perheen jutut mennyt eteenpäin. Mä kerroin, että oon huolissaan mun pikkusiskoista ja monesti huolehdin paljon muista. Mä en tunne itse tarvivani apua, mutta haluaisin, että mun pienemmillä sisaruksilla olisi parempi olo.
Olo on todella ollut vuoristorataa nää viikot. En pysy itekkään perässä. Tällä hetkellä mennään jyrkkää laskua, enkä jaksa enää edes välittää.
Ainiin, se lääkäri teki musta lastensuojeluilmotuksen ja joku sossu tulee tapaamaan mua, kotikäynnille.
En siis edelleenkään oo missään koulussa, eikä mulla oo oikeen voimia mihinkään ylimääräseen. En palaa enää loppukeväänä kouluun, en siis oo ollut koulussa oikeestaan yhtään joulun jälkeen. Mä en enää haluu lähtee mihinkään, ja oon juuttunut tänne kotiin. Ainoat kerrat kun liikun kotoo mihinkään on terapia, jossa tällähetkellä käyn pari kertaa viikossa. Me päätettiin M:n kanssa, että me jatketaan tapaamisia koko kesän, paitsi heinäkuussa on kolmen viikon breikki. Musta se tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta. Toisaalta.
Meillä alkaa käymään joku perhetyöntekijä ja sosiaalityöntekijä koska täällä kotona asiat on vähän sekasin. En jaksa niistä sen enempää kertoo, mut mä en jaksa tätä enää.
Tällä hetkellä kaikki tuntuu menevän päin jotaki. Mä en tiedä yhtään mitä mä haluan. Mä en jaksa näitä ajatuksia, koska en tiiä mihin näitä vois purkaa. Mulla on ihan kauheen yksinäinen olo monista syistä. Musta tuntuu siltä, että tällähetkellä kukaan ei välittäis vaikka päätyisinkin siihen viimeiseen vaihtoehtoon.
Laihdutus tökkii tällähetkellä pahasti. Painosta en itsekkään oo tällähetkellä varma. Äiti on alkanu vahtimaan mua, ja asiaa pahentaa se, että tällähetkellä se on lomalla. Päivät siis kotona mun kans. Mä oon yrittänyt esittää syöväni normaalisti mutta on vaan niin vaikeeta olla syömättä kun se vahtii kun haukka. Sen takia tää viikko meni ihan perseelleen ja mulla on hirvee ahistus kaikista syömisistä. Mut ajattelin et maanantaina mä skippailen aterioita ja paastoilen koska mun on ihan pakko. En kestä tätä. Mun on pakko tehä jotain että saan ajatuksia muualle. Vaikka äiti pakottais mut syömään, mä en suostu. Mä en halua.
Oho, tästähän tuli pitkä teksti. Mä nyt lopetan, että tän jaksaa joku lukeekkin. Pitäs alkaa useemmin kirjottelemaan taas ettei postausvälit pitenis liian pitkiksi..
.jpg)
