voit saattaa kotiin mut et pääse enää sisälle

Mulla on niin paha olo. Mä oon antanu itelleni luvan viillellä. Koska meidän liikunnankurssi loppuu eikä mun tarvii enää yrittää peitellä mitää. Mä voin viiltää vaikka mun jalat ja kädet täyteen viiltoja. Ei kukaan nää niitä. Eikä tuu näkeen, enkä mä kerro siitä kellekkään.

Mä en jaksa mä en jaksa mä en jaksa. En jaksa tehä muuta ku maata sängyllä, kaikki tuntuu nii pahalta. Yhtä samaa paskaa. Ulkona on pimeetä ja mua ahdistaa mun läskit. Oon niiiiiiiiiin iso.

Mua väsyttää. viime yönä nukuin hädin tuskin neljä tuntia. Tänään oon syöny 180 kcal, mut en oo juonu mitään. Mä en halua. Huomenna paastoon koko päivän. Musta vaan tuntuu siltä että mun on pakko paastota. Ja olla juomatta.

Mulla on fyysisestikki ihan hirveen paha olo. Mä oon vaan ansainnu tän kaiken, oon nii läski.

Mä haluan tappaa itseni. 

dying

Otsikko kertoo kaiken. Kaikki yksinkertaisesti menee päin persettä. Puhelin hajos, sinne meni whatsapit, kikit ja muut. En yksinkertasesti vaan pärjää ilman sitä. Ei mitään tietoo millon saan uuden puhelimen.

Ahistaa ihan kamalasti, kaikki kaatuu päälle, tuntuu etten jaksa enää mitään. Psykologi oli peruttu tältä viikolta ja ensviikollaki on menoja etten voi mennä. En voi ees perua sitä, ei oo sitä puhelinta. Siinä puhelimessa oli muuten kaikki tärkeet muistutukset ja niin edelleen. Mua ei saa kukaan kiinni mistään. En tiiä ees millon seuraava aika, seki oli puhelimeen merkattu. Ei se voi ees soittaa mulle. Ei oikeesti haittaa. Kaikki luulee et mä oon kuollu. Vois poistaa fb:n  ja kaikki niin kukaan ei sais mua mistään kiinni.

Mulla on kokoajan paha olo, en halua syyä mitään. Maanantaina kalorit 200, tiistaina 320 tänään en tiiä varmaan alle 300 kuitenki. Paino tippuu ja minä hymyilen.

Okei, en oikeesti hymyile. En halua syödä mitään, en saa syödä ruokaa. Ruoka saastuttaa mun kehon ja imeytyy rasvaksi ja läskiksi jokapuolelle. Unettomutta on taas ihan  liikaa ja valvon joka yö. Ja
koulussa keskittymiskyky ihan huono ja kaikki menee perseelleen. Nukun tunnilla. Ruokatunnilla. Bussissa. Joka paikassa, koska oon niin  väsyny tähän kaikkeen.
Haluan pois, haluan pois. Tappakaa joku mut. Tai sit teen sen ite.


Elämä tällähetkellä on niin syvältä ettei enempää vois olla.
Toivottavasti teillä menee paremmin.

During the week

Viikon kuluessa olen 
..itkenyt pahaa oloa ja ahdistusta
..käynyt psykologilla
..ollut todella järkyttynyt ja peloissaan yhden tapahtuman takia
..saanut kolme uutta aikaa psykologille
..suunnitellut syyslomalle tekemistä
..tehnyt tentin josta sain kolmosen
..itkenyt läskejäni
..syönyt
..Ja  yrittänyt olla syömättä
..Halunnut kuolla
..Valvonut pitkälle yöhön monena yönä
..Saanut wilmaan lisää luvattomia poissaoloja
..Vihannut koulua enemmän kuin mitään muuta
..Ollut hyvin väsynyt
..Ollut poissa  koulusta
..Potenut vaatekriisiä
..Toivonut ettei talvi tule koskaan
..Shoppaillut netissä
..Vihannut itseäni niin paljon
..Tapellut pikkusiskoni kanssa..Väitellyt äidin kanssa
..Miettinyt asioita hyvin paljon

..Ja paljon muuta.

Siinä vähän mun kuulumisia. Tosiaan kävin yhtenä päivänä siellä psykologilla, ja sain kerrottua niistä itsetuhoisista ajatuksista. Se oli aika huolissaan, ja mun piti luvata, etten tee itselleni mitään. Ja  että ilmestyn seuraavalla kerralla varmasti paikalle. Viime käynnillä me kirjotettiin paperille, että mitä hyviä- ja huonoja puolia on siinä, että mä muuttaisin mun syömistä normaaliksi, ja mitä hyviä ja huonoja puolia on taas siinä, että mä jatkaisin mun huonoa syömistä. Se sai mut vähän ajattelemaan, mutta ei mulla silti ole mitään motivaatiota muuttaa syömistäni. Kuka haluaisi muuttaa syömistään, jos näkee peilistä joka päivä suuremman ilmestyksen. Mun halu laihduttaa on tällähetkellä tosi suuri. Mä en aio jäädä tällaiseksi läskikasaksi. En halua olla se paska luuseri, joka ei koskaan saavuttanut tavotteitaan. Mä haluan ihan oikeasti näyttää että musta  on siihen!

Mä en jaksaisi puhua sille psykologille totta. Enkä edes haluaisi. En oikeasti ole puhunut 100% totuudenmukaisesti sille, mutta ei se haittaa. Mä oikeasti voisin lopettaa ne käynnit. Sinne meno ahdistaa mua, eikä siitä kuitenkaan ole apua. Mä haluan laihduttaa. Mutta samalla haluaisin olla ehkä tavallinen kuin muutkin. Äh, miksi en vaan voisi valita laihuutta ja normaalia elämää? miten vaikeeta tää on.

Mä vihaan tätä vuodenaikaa. Oikeasti mä rakastan syksyä, mutta mua ahdistaa syksy, koska tiedän talven olevan kokoajan lähempänä. Mä niin haluaisin nauttia siitä, kun lehdet putoaa, ja kaikkialla on värikästä. Ainakin vähän aikaa. Haluaisin nauttia pimenevistä illoista ja villasukista. Mutta en mä voi. Mulla on kokoajan ahdistavampi tunne, mitä lähemmäs talvea tullaan. Oikeasti talvellakin on kaunista. Ainakin alussa, kun on vähän lunta, ja pienesti pakkasta. Mutta mä vihaan sitä pimeyttä. Mä en jaksa mitään. Mulla on niin huonoja muistoja edellisistä talvista, että en vaan yksinkertaisesti voi odottaa talvea. Kunpa voisinkin nukahtaa talviuneen. Tai vaipua johonkin horrokseen, siihen saakka kunnes kevät tulee. Ja on taas valoisaa.

we are the secret

Mikä mulla on? Mua pyörryttää ja hikoilen niinku oisin käyny juoksemassa kahenkymmenen kilsan lenkin. Kaiken lisäks mun on vaikee hengittää ja oksettaa. Onkohan tää enää normaalia? Just kun se suonenveto lähti niin tilalle tuli tällasta. Yleensä mä palelen, mutta nyt oon ihan hiessä.. Välillä sydän tykyttää, sillon tällön keskellä yötä. En uskalla kertoo kellekkään, varsinkaan mun äitille, koska se nyt on semmonen ylihuolehtivainen.

Mä oikeastaan tiedän, että tää ei oo enää normaalia. Mun nestetasapainot on varmaan päin hanuria ja niin edelleen. Huomenna mä aattelin paastota, ihan vaan siks ku mua kuvottaa mun viimeaikaset syömiset. En siis ole syönyt mitenkään kehuttavasti viikonloppuna.

Paino on tippunut jonkun verran, ja mä haluan sen tippuvan vielä paljon lisää. Mussa on ihan liikaa tätä ylimääräistä läskiä.. Tänään liikuntatunnilla taas huomasin, kuinka laihoja kaikki muut meidän luokan tytöt ovat. Kun mä katson niiden tikkujalkoja, mua oksettaa yhä vaan enemmän mun peilikuva. Mä en kestä mun ulkonäköä. Siks mä pistän aina sellaset säkkihousut ja säkkipaidan. Haluan piiloutua muilta. Mä en tahdo, että ne näkee mun läskin ulkomuodon.
Ihanniinku ne ei näkis sitä..

Mitähän ne oikeen syö, kun ne pysyy sellasessa kunnossa? se ykskin mun luokan tyttö näyttää aika usein syövän herkkuja, mutta silti se on laiha ku mikä. Miks mä vaan oon näin läski? Miks ne muut on laihoja, ja voi silti syödä mitä sattuu? spitääkö mun lopettaa syöminen kokonaan?

Voisin oikeesti ihan vaan kokeilla, miten pitkään pystyn olla ilman ruokaa ja juomaa. Mä luulen että multa saattais löytyykki siihen itsekuria. Kyllä mä sitä jostain kaivan. Aattelen vaan näitä ylimääräsiä läskejä.

Joo, mua ahdistaa koska mun maha on täys. Mä en voi juoda nykyään vettä, koska mua oksettaa se, kun mun maha on täys. Kaikkein turvallisin olo on sillon, kun maha on tyhjä ja litteä. Mutta nyt se on turvonnu ja täys. Aina kun meen makuuasentoon, mulla nousee nesteet ylös, ja kaikki ruoka myös. Tää on aika oksettavaa.

Ehkä se on merkki siitä, etten tarvi ruokaa. Mä alan nälkälakkoon. En halua syödä mitään..


Kuuskymmentä lukijaa on tullu täyteen, oikeesti uskomatonta! Kiitos paljon kaikille kommentoijille, ja teille muillekin, ootte mulle tosi tärkeitä <3 

Nobody knows

Oon herännyt yhä  useempana yönä siihen, että itken. Tällä viikolla jo kolme kertaa.
Yhtenä päivänä kaikki stressi ja paha olo purkaantu itkuna, ja itku ei meinannu loppua. Mä itkin ja itkin, ja musta tuntu, ettei mun elämässä oo enää mitään hyvää.
 Haluan olla pieni keijukainen. Mä haluan laihtua, mä aion onnistua.
Vaikka tiedän saaneeni tuloksia, mikään ei riitä mulle. Ei tämä ainakaan. Haluan olla vielä vähän pienempi. Ja vielä vähän.

Kulunut kouluviikko on ollut aika raskas, joten viikonloppu todellakin tuli tarpeeseen. Vaikka syöminen ahdistaa viikonloppuna. Kuitenkin tänään  annoin itselleni luvan syödä herkkuja kohtuudella. Ajattelen järjellä, että jos syön kuutena päivänä viikossa noin viisisataa kaloria, yksi herkkupäivä ei voi mua lihottaa. Vaikka se tuntuukin siltä. Oikeasti mun syöminen vaihtelee tosi paljon. Jonain päivänä mä en tahdo syödä mitään. Toisena päivänä saatan vaivoin syödä 200-400 kcal, ja joku päivä kalorit menevät lähelle 700. Mutta alle tuhat jokatapauksessa. Se on niin suuri luku. Hirviö. Syöminen ahdistaa todella, enkä tiedä oikein, että miten päin olisi.

Mä en enää tiedä, että mikä on unta ja mikä totta. Mä elän unessa, tai unen ja valveen rajamailla. En erota unia todellisuudesta, tai sitten mun unet vaan on niin todentuntuisia. Elämä jotenkin sujahtelee ohi. Välillä jaksan hymyillä aidosti, mutta seuraavassa hetkessä hymyä en löydä mistään. Katoan omaan maailmaani, ja kovetan kasvoni kivikoviksi.

Mulla on viimeaikoina ollut todella paljon suonenvetoa. Mun suonta on nyt tälläviikolla vetänyt tosi paljon, melkeen yhtäjaksosesti kolme päivää. Mä en oikein tiedä enää, onko tää normaalia, mutta en uskalla kertoo äitille. Se kuitenkin pitäis niitä saarnoja, joita mä en enää kuuntele.

Juominen on todella vähäistä, saattaa olla päivä tai parikin, että en juo juuri mitään. En mä vaan osaa. Välillä tulee paha olo vedenjuonnin jälkeen täydestä vatsasta. Mun ajatukset on tosi kummallisia, ja mulla on ihan oma salaperäinen maailma.

Viimeviikolla, kun kävin psykologilla, me puhuttiin mun masennuksesta. Mä kerroin, etten edes muista, milloin mun mieliala on ollut hyvä. Mulla on ollut paha olo jo niin kauan. Monta vuotta. Tänä kesänä paha olo ei helpottanut hetkeksikään, vaikka aiempina kesinä olo on ollut helpompi. Mä olen surullinen, koska haluaisin nauttia elämästä. Mutta ehkä paha olo on osa minua. Se kuuluu muhun, enkä mä olis mä ilman sitä.

Mä olen hyväksynyt tän. Että musta ei ehkä koskaan enää tule täysin vapaata ja onnellista. Jotkut asiat pitää vaan hyväksyä, ja elämää jatkaa. Ehkä musta joskus tulee vahva. Ehkä musta ei tule koskaan enää mitään.