Paastoa takana 32 tuntia ja risat, olo ei oo kummonen. Vähän heikko. Tai tosi heikko olo, sikspä yritänkin olla tekemättä mitään ylimäärästä. En siis oo syöny mitään enkä juonutkaan kun pari kuppia kahvia. En tiedä tän paaston määränpäätä ja loppumisajankohtaa. Niin kauan kun pystyn.
Aamulla tuntu siltä että ei millään riitä voimat sängystä ylös nousemiseen. Jossain vaiheessa mä kuitenkin sit nousin ylös.
Tästä tulee niin vaikea kuukausi. Mä päätin että 30 päivässä tippuu 9 kiloa. Se myös sitten lähtee. Oon vaikka kokonaan syömättä, jos se sen vaatii. Mä en vaan kestä enää. Mun ainut tavote on vaan laihtua, laihtua laihtua ja laihtua. Keinolla millä hyvänsä. Tosin se 9 kiloa ei ole edes lopullinen tavoite. Sit vielä laihdutan 3-5 kg. Mä vielä tavoitan sen täydellisyyden.
Mulla on vaan niin paha olo että voisin vaikka itkeä kokoajan.
Eilen pohdiskelin, että jos hitaasti olen tappamassa itseäni syömättömyydellä ja juomattomuudella, olis ihan sama juosta nopeesti junan alle. Kävis nopeemmin. Sit oisin poissa täältä.
Mä en osaa pukee tätä mun oloa sanoiksi. Enkä luultavasti pysty huomennakaan puhumaan terapeutille mitään. Koska mä en osaa. Ne sanat ei tuu mun suusta vaikka kuinka haluaisin. Mä yritän vihjata jotain sen suuntaista, mutta loppujenlopuks kaikki päätyy siihen, että me jutellaan tunti jostain ihan merkityksettömästä asiasta. Koska mulla ei ole enää sanoja.
Kirjoittaminenkin onnistuis paremmin, mutta nyt sekään ei onnistu.
Mä en tiedä heräänkö huomisaamuna ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti