weird

Tänään mulla on oikeesti ollu hauskaa. Mä pääsin lähtemään kotoa jonnekkin, rakkaan ystävän seuraan.
Oon kyllä ilonen, etten jääny kotiin makaamaan, koska ennen tätä päivää en ollut nähnyt ketään kaveria sitten kesäloman alkamisen jälkeen. Oon nykyään vähän erakoitumassa.. Tai syrjäytymässä. Miten sen nyt sanois. Syömiset on menny miten on menny. Mutta kaiken järjen mukan mun ei kuitenkaan pitäisi lihoa näilläkään syömisillä.Tai, no olisin mä voinut jättää muutaman asian syömättä, mutta syöty mikä syöty. Enkä mä kuitenkaan oksentamaan rupea.  Painosta en oikeastaan ole varma, mutta suunta on jokatapauksessa alaspäin.

Mä oon asettanut itselleni tiettyjä välitavotteita, jotka mun on saavutettava tänä kesänä. Ne tsemppaa mua eteenpäin tässä laihdutuksessa.

Aika hullua kyllä, mutta ne psykologikäynnit kannustavat mua vaan laihdutuksessa  eteenpäin. Mä en vaan voisi mennä sinne yhtä läskinä taas seuraavalla kerralla. Mun on pakko yrittää pudottaa painoa aina niiden käyntien välissä. Yksi syy on ehkä se, koska se terkkari kertoi sille psykologille mun paastoamisesta, liikkumisesta ja kaikesta muusta sellaisesta. Se vähän liiotteli kaikessa. Se sai kaiken kuulostamaan siltä, että mä oikeasti olen joku sairas. Enkai mä kuitenkaan niin sairas ole. Vai olenko?

Tänään yhdet mun kaverit pyysivät mua niiden kanssa viettämään iltaa. En oo pitkään aikaan ollu niiden kanssa, enkä oikeastaan paljon muutenkaan tekemisissä. Joskus koulussa moikannu, mutta en mitään sen kummempaa. Mä en mennyt sinne. En ees ilmottanu, etten oo tulossa. En mä tiiä, mut jotenkaa en voi ollla rento niiden seurassa. Ja sekin, että siellä kuitenkin pitäisi syödä. Mä oon niin kyllästynyt keksimään tekosyitä.

Mä haluan näyttää muille, että mulla on tahdonvoimaa ja itsekuria. Mä laihdutan niin paljon tänä kesänä, kuin mahdollista. En laihduta muiden vuoksi, vaikka olisihan se mukavaa, että laihtuminen huomattaisiin. Mutta pääasiassa tahdon laihtua siksi, koska haluan olla tyytyväinen. Mä haluan näyttää hyvältä. Tuntea oloni itsevarmaksi. Ja tämän painoisena en ole itsevarma. Olen kaikkea muuta. Mä en halua olla mikään  normaalipainoinen.  Mulle se on sama asia kun läski.

Oon tosi herkkä, ja loukkaannun kaikesta ulkonäköön liittyvistä kommenteista. Vaikka se olisikin tarkoitettu hyvällä, se kuulostaa mun korviin ihan eriltä. Monet eivät edes ymmärrä, kuinka paljon mua satuttaa muihin vertailu. Eräänä päivänä mun kaverin isosisko sanoi mun ja sen mun kaverin olevan melkein samankokoisia.
Voihan vitsi. Näytänkö mä ihan oikeasti niin lihavalta?
No eipä siinä. Kyllähän mä tiedostan olevani iso. Ja saampahan lisää potkua laihdutukseen.