every calorie is a war

Mä käyn mun sisällä kokoajan pientä sotaa.
Syödäkö vai eikö syödä?

Mun elämä koostuu kaloreista, oksentamisesta, liikkumisesta, ahdistuksesta ahdistuksesta ahdistuksesta, pienenevistä numeroista. Onko se elämää? En tiedä. Ei mulla ole ollut elämää aikoihin.

Syömishäiriö on vallannut mut ihan kokonaan. Se on levinnyt kaikkialle. Siitä on tullut iso ja paha mörkö. Vaikka ehkä välillä haluaisinkin päästä siitä kokonaan eroon, se ei enää onnistu. Vaikka yrittämällä yrittäisin ravistella sitä pois, se pysyy.

Mä saan voimia jatkaa laihdutusta niistä kommenteista.

"Sä oot laihtunut, mä nään sen sun jaloista"


Terapeutille sanoin painavani x verran ja hän ei uskonut mua. "Mun mielestä sä näytät kyllä pienemmältä."

Mulla tulee palava halu näyttää että mä voin olla vieläkin parempi. Okei, mä en tiedä olenko se minä joka haluaa, vai onko se sairaus. Sairaus on jokatapauksessa iso osa mua niin sanotaan että mäkin haluan niin.

Laihdutus on tällähetkellä mun elämän sisältö. Mä pysyn hengissä vähän aikaa vaikka tapankin itseä sisältä.

Iskä joka aamu sanoo ne samat sanat. "Tulehan syömään aamupalaa"

Joka ikinen aamu mä jätän aamupalan välistä. Ja kaikki muutkin ruuat. Se saa mun oloni voittajaksi.

Tänään taas päätin paastota seuraavat 48 tuntia. Ehkä viisikymmentäkaksi. Tai kokonaiset kolme vuorokautta.

Mä en tahtoisi elää enää, koska tässä ei ole mitään järkeä. Mun elämä on ihan ylösalaisin. Mun ajatukset ja mieliala pomppii ylösalaisin. Mikään asia ei ole enää turvallista.

Kohta on kesä ja mä en halua kesää. Mä en halua, en halua en halua. Miksi mä en voi kuolla? Kertokaa mulle, miksi mä en saa tehdä sitä? Miksi mua yritetään estää? Miksi?

Disappear

Paastoa takana 32 tuntia ja risat, olo ei oo kummonen. Vähän heikko. Tai tosi heikko olo, sikspä yritänkin olla tekemättä mitään ylimäärästä. En siis oo syöny mitään enkä juonutkaan kun pari kuppia kahvia. En tiedä tän paaston määränpäätä ja loppumisajankohtaa. Niin kauan kun pystyn.

Aamulla tuntu siltä että ei millään riitä voimat sängystä ylös nousemiseen. Jossain vaiheessa mä kuitenkin sit nousin ylös.

Tästä tulee niin vaikea kuukausi. Mä päätin että 30 päivässä tippuu 9 kiloa. Se myös sitten lähtee. Oon vaikka kokonaan syömättä, jos se sen vaatii. Mä en vaan kestä enää. Mun ainut tavote on vaan laihtua, laihtua laihtua ja laihtua. Keinolla millä hyvänsä. Tosin se 9 kiloa ei ole edes lopullinen tavoite. Sit vielä laihdutan 3-5 kg. Mä vielä tavoitan sen täydellisyyden.

Mulla on vaan niin paha olo että voisin vaikka itkeä kokoajan.

Eilen pohdiskelin, että jos hitaasti olen tappamassa itseäni syömättömyydellä ja juomattomuudella, olis ihan sama juosta nopeesti junan alle. Kävis nopeemmin. Sit oisin poissa täältä.

Mä en osaa pukee tätä mun oloa sanoiksi. Enkä luultavasti pysty huomennakaan puhumaan terapeutille mitään. Koska mä en osaa. Ne sanat ei tuu mun suusta vaikka kuinka haluaisin. Mä yritän vihjata jotain sen suuntaista, mutta loppujenlopuks kaikki päätyy siihen, että me jutellaan tunti jostain ihan merkityksettömästä asiasta. Koska mulla ei ole enää sanoja.

Kirjoittaminenkin onnistuis paremmin, mutta nyt sekään ei onnistu.
Mä en tiedä heräänkö huomisaamuna ollenkaan.

When the best part of your day is sleeping, cause nothing can hurt you when your asleep

Pakko purkaa tätä oloa johonkin.

Mulla on niin sietämättömän paha olo ja tää kaikki kasvaa mun pään sisällä ihan äärettömäksi.
Kuolema.Kuolema.Kuolema. Ainut vaihtoehto. Mä en nää muuta.

En jaksa enää. En vaan jaksa, oon niin lopussa.
Tänään oon syönyt niiiiin liikaa yli kalorirajan ja olo on sen mukanen. Pakko viiltää, en sentään oksentanut.

Mä haluan paeta itteäni johonkin, edes pieneksi hetkeksi

Mitä mä edes kirjotan? mä olen hukassa itseni kanssa. Nyt on niin itsetuhonen olo kyllä että pelkään olevani vaaraks itelleni tässä mielentilassa, vaikka toisaalta ihan sama.

Miks mä oon tällanen? MiKSIMIKSI MIKSI? mä haluan vastauksen.

Huomenna pakko paastota, en tahalleenkaan juo mitään muuta kun kahvia, mä tiedän että se kuivattaa mutta ihan sama kaikki on muutenkin päin honkia.

Terapeutti pyysi mua juomaan edes litran päivässä vettä,
Että olisin edes vähän parempivointinen seuraavalla kerralla.
Taaskaan en osannut puhuu oikeista asioista, puhuin ihan kaikkea muuta asioiden vierestä, en vaan saanu sanotuksi sitä että voisin vaikka tappaa itseni loman aikana

Sitä seuraavaa kertaa ei toivottavasti koskaan tule.

pain, go away

Oon ollu viime päivinä todella todella ahdistunut. En osaa oikeen kuvailla tätä oloa, enkä tiiä mistään mitään. En voi edes luvata kellekkään että jaksanko pysyä hengissä enää.

Oon taas oksentanut viimepäivinä muutaman kerran, epätoivosesti paastoillut ja ollut juomatta ja litkinyt kahvia.. Mun elimistö on ihan hälytystilassa ja mahakipuja ja turvotusta ja nestehukan oireita on joka päivä. Välillä taju meinaa lähteä, mutta mä niin epätoivosesti haluan laihtua, että en voi lopettaa mitään.

Tänään aloitin abc-dieetin, toivottavasti saisin sillä jotain tulosta. 

Kirjotin terapeutille kirjeen, se ei osannut sanoo siitä mitään, oli aika karua tekstiä kuulemma. Se aiko lukee sen vielä tarkemmin ja huomenna jutellaan siitä.

Paha olo piinaa mua kokoajan, tahtoisin kuolla heti. Tälläkin hetkellä oikeestaan sellanen fiilis että voisin vaikka tappaa itseni. Miksi en? Tuntuu siltä.

Mulla on muutama erilainen itsemurhasuunnitelma, mutta en tiedä mitä niistä käyttäisi vai käyttäsinkö mitään.

Joo, oon viiltänyt taas muutaman kerran, oksentanut, paastonnut, itkenyt, huutanut, vihannut itseäni, kirjottanut miljoona haukkumasanaa itsestäni, miettinyt menneitä, murehtinut tulevia.

Tää olo on ollut tosi paha jo tosi pitkään, sairasloman aikana kaikki on pahentunut entisestään, mä oon ihan epätoivonen. 

Mustimpina hetkinä vahingossa laitan terapeutille jotain viestiä. Niinkuin taas eilen. Laitoin viestiä, että en varmaan jaksa perjantaina tulla terapiaan. Sain vastaukseksi tänään aamulla tällaisen viestin:

"Sitä suuremmalla syyllä pitäisi tulla. Pitäisikö oikeasti miettiä ihan psykiatrian päivystystä tai jo tänään yhteispäivystyksen kautta illalla lähetettä osastolle? Voisin jutella sun äidin kanssa, jos annat luvan."

No, mutta kotona ollaan vielä toistaiseksi. En tiedä. Ei tää parempaankaan suuntaan oo mennyt. Pelkään itseäni ja omaa käytöstä, pelottaa että naksahtaa päässä lopullisesti.

Oon nukkunut niin vähän, sekin tekee mut hulluksi. yks päivä nukahdin aamulla puoli seitsämältä. Olin niin epätoivonen sillon yöllä, että teki mieli hakata päätä seinään kun uni ei tullut.

Eilen otin siskon melatoniinia, 3 mg ja vetäsin muutaman pillerin. Siinä luki, että yks kerrallaan, mutta ihan sama. Nukahin joskus puolen yön aikaan ja oon ollut ihan kuolemanväsynyt koko päivän, nukuin tunnin pari aina siellä täällä mutta nyt ei enää väsytä paskaakaan.

Ei vitsi millasta tää elämä on. MÄ EN JAKSA. oon niiiiiiiiin väsynyt, mun voimat on niin lopussa. En j a k s a e n ä ä e l ä ä p ä i v ä ä k ä ä n , o n k o m u n p a k k o j a k s a a s e u r a a v a a n p ä i v ä än j o s e n t a h d o ? 

Tulispa joku ja tappais mut 

Mä en tiedä missä oon, mä en tiedä mitä teen

Mulla on tosi sekavat fiilikset. Oon ihan sekaisin tästä kaikesta. Mä en oikein tiedä missä mennään. Voimat on toisaalta ihan lopussa, ja voisin jumittaa sängyn pohjalle ikuisuudeksi. Ruokahalu on kadonnut jonnekin kauas, paastosin ihan tarkoituksettomasti yli 24 tuntia. Yöllä en taaskaan nukkunut.

Perjantaina terapiassa tehtiin ahdistus-masennus- taulukko. Se taulukko on neljälle päivälle, ja sarakkeita on joka tunnilta. Mun pitää kirjottaa lyhyesti ja rehellisesti, mitä oon tehnyt, ja arvioida asteikolla 0-100, kuinka paljon ahdistaa ja masentaa. Kieltämättä, nää päivät on ollu pelkkää ahdistusmasennusta ja itkua ja halua kuolla.

Mä oon niin maassa etten jaksa enää elää tätä elämää. En jaksa ajatella elämää edes tuntia eteenpäin. Oon tässä ja nyt ja toivon samalla, etten olisi enää seuraavassa hetkessä täällä.

Äiti on jotenkin tosi huolissaan ja kyselee kokoajan jotain. Äiti tuli kertomaan,  että se on sen tapa välittää. Äiti kysy multa, että oonko enää siinä kunnossa, että pärjään kotona, koska ei syöminenkään onnistu. En mä tiedä. Mä yritän selviytyä joka hetkestä. Mä haluan taistella tän pahan olon jonnekin kauas.

Roikun tässä elämässä niin ohuiden lankojen varassa. Yksi pienikään rasahdus, niin langat ovat poikki ja kuolema odottaa oman käden kautta.

Ehkä tällä mielentilalla ei kannata paljon kirjottaa, mutta en mä muutakaan voi.

Ystävien ja kavereiden kanssa ei mee hyvin. Mä voin menettää kaikki tällä menolla. Yks kaikkein pahin mun peloista, jäädä yksin, voi olla jo hyvin lähellä. Tällähetkellä oikeestaan tunnen oloni maailman yksinäisimmäksi. Mä oon verhoutunut jonnekkin syvään mustaan suohon. Haluisin itkeä vaan niitä katkeransuloisia tuskankyyneleitä tästä kaikesta, mutta en edes kykene siihen. Jos sä luet tätä, haluun sanoa, että oon pahoillani. Oon niin pahoillani tästä kaikesta. Mä en tiedä edes mitä tehdä.

Haluaisin sanoa, että elämä jatkuu ja elämä kuljettaa, mutta musta tuntuu ettei mun elämä tällä menolla kauaa jatku. Mä en pääse tästä enää ylös. Joku paholainen huutaa kuolemaa. Kuole, kuole kuole pois.

Miksi kaikki ei voisi olla niinkuin ennenkin?

Mun elämän pienimmätkin palaset ovat tippumassa tyhjyyteen. Niin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

ahdistuksen riepotellessa

Yääh. Paino oli noussut viikonlopun mässäilyjen takia. Mun tekis mieli huutaa ja itkeä ja viiltää auki joka paikka.....Mä ihan oikeesti lopetan syömisen kokonaan. Ei , mä en kestä tätä. Mulla on niin huono itsekuri, ja kun oon nyt sairaslomalla niin ei oo edes sitä kontrollia mikä on kun koulua käyn. En koskaan syö mitään koulupäivän aikana, mutta nyt ruokaa on entistä vaikeampaa vastustaa, kun ei oo mitään muuta tekemistä kun maata vaan sängyssä. Mä en jaksa enää tätä.

Huomenna kunnon lenkki aamusta heti, ja paastoa koko päivä. Tän päivän saldo on jotain 300, vaikka ois pitäny olla pyöree nolla. Mä kidutan itseni ja tapan. Miksi MIKSI MULLE KÄY NÄIN??

Tähän ahistukseen oikeesti kuoleeeeeeeeeeeee.

Mä en oikeesti halua elää enää. Mutta toisaalta en voi kuollakkaan vielä, koska mun pitää laihtua, että oon edes saavuttanu jotain elämässäni. Mä hajoon ja romahan pieniksi palasiksi, en vaan kestä enkä jaksa enää tätä taistelua näiden syömisten kanssa.

Mä uppoon kokoajan vaan syvemmälle. Mun on PAKKO PAKKO PAKKO PAKKO laihtua. Mä hukun näihin läskeihin, ei, en voi olla.

Mun tekis mieli hirttää itteni tohon kattoon
Tai viiltää ranne tai kurkku auki
Nakata vaaka seinään
Silputa mittanauha palasiksi
Hakata nyrkillä peili murskaksi

Itseviha on niin korkeella nyt että melkeen tappaisin itseni jos voisin.

Se ahistus tunkee ihan joka nurkkaan ja mulla tunkee kyyneleet väkisin silmiiin. Vaikee hengittää ja sydän hakkaa, kädet haluais hakata seinää tai lattiaa tai nakella tavaroita ympäri kämppää. Tai sit viiltää. Viiltää syvälle ja kovaa, että veri valuis kunnolla. Mä oon niin paska, en mä ansaitse elämää.

it's never over

Tää ahdistus tappaa mut. Tää olo. Jotain sanoinkuvaamattoman hirveetä.

Mulla on niin hirvee olo, että tuntuu siltä etten selviä edes huomiseen. Vaikka samalla mä tiedän, että huomenna voisin mennä taas kuraattorille juttelemaan ja vähän purkamaan tätä oloa. Ja toisaalta, en mä vois edes tappaa itseäni tänään. Tai, miksipäs en.

Tänään syödyt kalorit kiikkuvat noin neljässäsadassa. Hyi. Mutta kävin toki lenkillä, jossa kulutin 250 kcal ja pyöräilin lisäksi tänään 6km. Mä tahtoisin paastota ainakin alkuun 3 päivää. Mä haluun testata, että pysynkö pystyssä, jos oon syömättä ja juomatta koko ajan. Periaatteessa se on varmaan mahdollista, koska oon ollut 50 tuntia ihan kokonaan syömättä ja juomatta. Mutta pahaa teki. Samantien voisin näännyttää itseni kuoliaaksi, siihen asti että sydän pysähtyy. Tämän hetken painoa en tiedä, enkä haluakkaan tietää, ahdistaa vaan ihan niin paljon.

Mä en jaksa elää. Mä en tahdo elää, en jaksa hengittää. Nyt kun oon sairaslomalla, oon ihan turha paska. Makaan päivät pitkät kotona.. Mulla ei oo mitään merkitystä, mä en kuulu mihinkään. Oon sairas, hullu.

Mä en tiedä mitä tekisin. Kertoisinko kuraattorille totuudenmukaisesti, että aion kuolla. Tai siis aion tehdä itsemurhan. Tappaa itseni. Mä oikeesti aion tehdä sen. Ei ketään haittaisi..