Confused

Ahdistaa ihan liikaa taas. Olin kavereiden kanssa ja tuli taas syötyä. Kun en osaa sanoo ei. Mun maha vaan kasvaa ja musta tulee järkyttävä ihrakasa.
Tänään oli vapaapäivä, joka tuli tarpeeseen. Kerrankin luvallinen sellainen. Mulla oli ihan hauska päivä ja oli kivaa viettää taas aikaa kavereiden kanssa.  Mutta tää ahdistus joka seuras tästä on jotain niin järkyttävää.
Mun on ihan pakko paastota huominen. Koulussa on pitkä päivä mut kyl mä selviin. Ihan pakko. Jos en onnistu, niin rankaisen itteeni sit ihan huolella.
Epätoivo iskee kun aattelen huomista ja ylihuomista. Kouluun taas. Mä kuolen, en voi olla.
Viime yönä en nukkunut kovin hyvin. Heräilin vähän väliä ja uni oli tosi heikkoa. Tää uniongelma vaan pahenee.. tuntuu että muut ongelmat myös. Mä en vaan enää jaksa. Mitä jos mä kuolisin vaan?
Tasan viikon päästä se lääkäriaika. Ei vitsi, mihin mä oon menossa. En todellakaan voi mennä sinne. Mitä se lääkäri ajattelee musta, kun oon tällanen tankkeri? Ei, en mä voi mennä. Enkä mä halua mitään verikokeita. Mun on pakko livistää tästä jotenkin.

b r o k e n

Ahdistaa ja inhottaa ja kuvottaa ja masentaa ja pelottaa. Ja mahaan sattuu. Ja kädet tärisee. Ja veri ei kierrä missään. Siinä tän hetken tuntemukset.

Juu, tosiaan aloin käymään kuraattorilla. Menin juttelemaan sille yks päivä ja se pyysi mut käymään. Me sit juteltiin kaikenlaista, ja se oli tosi huolissaan musta. Mä en ite tajua mun tilannetta ollenkaan. Mun mielestä ei oo mitään hätää.. Se varas mulle opiskelijaterveydenhuollosta lääkäriajan, ja sano mulle, että jos verikokeelt on huonosti niin voin joutua osastolle. En mä halua. Ikinä. Se pelotteli mua kauheena, että miten voi käydä jos on syömättä ja juomatta pitkään. Mut en mä jaksa kuunnella. Mulle on vaan hyväksi syömättömyys.

Tänään kalorit on suunnilleen 200-300 pintaan. Oksettaa vietävästi. Mun piti olla syömättä mut en onnistunutkaan. Ahdistaa ihan liikaa. Olin tänäänkin poissa koulusta. Koska oli maha tosi sekaisin, varmaan siks, koska söin ihan vähän enemmän mitä normaalisti. Tai en tiedä. Tälläviikolla ajattelin olla tiistain ja keskiviikon kokonaan syömättä. Mut en mä tiedä vielä keskiviikosta. Tai tiistaistakaan. Mut ainakin mä yritän.

Oikeesti mä en vaan jaksa enempää. Mä oon niin loppu näiden ajatusten kanssa. Mä en jaksa käydä koulua enkä jaksa lähtee täältä kotoo mihinkään. Nyt just mä voisin maata vaikka koko loppuelämän pimeessä huoneessa ja kuolla vaikka nälkään. Ja kuihtua kauas pois.

Viimeviikolla koulussa oli mielenterveyskuntoutusta ja meidän piti tehdä masennustesti. Mä sain pisteitä 47. Vaikean masennuksen yläraja oli 30, jos oikein muistan. Mutta se oli vaan testi. En mä ole niin masentunut. Mun voimat on vaan tilapäisesti lopussa. Tai kyllä mä saatan vähän masentunut olla kun ei kiinnosta yhtään mikään.

Nyt useampana päivänä on ollut todella sietämättömän paha olo, että on tenyt mieli viiltää ja paljon. Toistaiseksi en kuitenkaan oo tehnyt sitä. Koska en todellakaan haluis, että kukaan sais nähdä mun viiltoja.

Tälllähetkellä olo on tosi hutera ja silmissä ylösnousun jälkeen saattaa näkyä mustaa pitkänkin aikaa. Välillä pitää ottaa tukea seinästä, tai sitten menen vain kiltisti makaamaan. Kyllä tää tästä. Paino putoaa ja syömishäiriö hurraa iloisesti. Mut mä olen sisältä ihan kuollut. Valmis oikeeseen kuolemaan.

Mä oon niin sekaisin mun elämän kanssa että en oikeen itsekkään tiedä miten olla.

Helpless

Mulla on just nyt niin sietämättömän paha olo. Mä kirjoitan tänne, vaikka mun pikkusisko saattaa lukea tätä. Mut silläkin uhalla, ahdistaa niin paljon.

Viime päivien syömiset ovat olleet aika minimissä, mut mä tahtoisin olla ihan kokonaan syömättä. Eiliseltä tuli kaloreita n. 100, ja tältä päivältä ehkä 200. Eli 200 kcal liikaa. En oo juonut mitään. Silti mua kuvottaa ihan kamalasti. Mulla on tosi paska olo, en jaksa tehä mitään. Tuntuu että taju lähtee kohta. Mut silti mun on pakko olla syömättä. Huomenna paastoa koko päivä. Ihan pakko.

Mä haluan että mun paino putoaa nopeasti. Mä en voi olla enää. Mä katson kokoajan kuvia unelmavartaloista, niistä mihin mä itse voin päästä, jos kovasti teen töitä sen eteen. Mä vihaan, vihaan ja VIHAAN itseäni. Mä haluan kaikki läskit pois, mutta ne ei lähde millään. Vaikka vaaka näyttäisikin pienempää lukua, mä en näe mitään eroa. en yhtään mitään. Ja ne tulee aina takasin. Mun paino vaan jojoilee, jos saan painoa vähän pois niin sit taas sorrun syömään. IHAN PERSEESTÄ.

Tällä hetkellä musta tuntuu, että mun pitäis helpottaa tätä oloo jotenki. Joku varmaan pitäis mua hulluna, jos sais tietää, että mä säilön kaiken maailman teräviä välineitä yhdessä laatikossa. Ne on siellä mun turvana. Jos olo käy niin pahaks, että mun on pakko käyttää niitä.

Eilen mun 6- vuotias pikkusisko kirjoitti mulle kirjeen. Se oli ihanalla käsialallaan kirjoittanut kirjeeseen ensimmäisenä: "Miks sä et syö ikinä mitään?"

Mulla meinas tulla itku. Se on niin pieni, ei sen tarvi musta huolia. Olis tehny mieli vaan halata sitä. Se on niin ihana.

Äiti ja iskäkin on varmaan huolissaan, ne eilen yritti iskän kanssa saada mua syömään jotain. Illalla mä sit suostuin syömään yhden omenan.

Miks mua ahdistaa näin kauheena? Mistä tää paha olo tulee? Mä haluan sen pois. Mä haluan kuolla, koska en jaksa kohta enää yhtään enempää.
Mä haluaisin lopettaa ton koulun kesken. Tai okei, en ehkä lopettaa. Mutta just nyt mun voimat ei riitä mihinkään. Ja mua pelottaa niin paljon. Keväällä on tulossa työharjottelu, miten mä selviin siitä? Ei, en mä jaksa oikeesti.

Tää on niin raskasta. Tällä hetkellä mun mieles pyörii vaan syöminen, syömättömyys. Paastoanko, saanko juoda vettä. Saanko mä syödä enää yhtään mitään ilman huonoa omaatuntoa. Se yks tietty numero, jonka mä haluan saavuttaa. Mä haluan olla yhtä laiha, kun se mun kaveri. Ja mä tiedän, kuinka paljon se painaa.

Mä en tiedä mitä mä teen. Ehkä kuolen tähän pahaan oloon..

Mä tunnen kuinka se piinaa

Anteeksi, kun en ole ilmottanut itsestäni mitään moneen viikkoon. Tässä välillä on kuitenkin tapahtunut paljon kaikenlaista. Joulut on vietetty ja vuosi vaihtunut. Mitähän mä nyt kertoisin. Joulu ei ollut parhain mahdollinen, itkin jouluna monta tuntia, ja halusin kuolla. Kaikki tämä sen takia, koska pikkusiskoni on löytänyt blogini osotteen. Mä en tiedä mitä kautta se on tänne päässyt, mutta se tietää ihan kaiken mitä täällä lukee. Ja tietenkin hän ääneen kertoili pätkiä mun kirjotuksista. Mä en voi sanoin kuvailla sitä epätoivon tunnetta.

Ärsytti ehkä maailman eniten. Mä halusin kuolla vaan siks, koska mä en tahdo että mua kolme vuotta nuorempi sisko tietää mun asioita. En edes ymmärrä, miksi se on nähnyt sellaisen vaivan etsiäkseni mun blogin. Hän sai tietää mun blogista joku aika sitten, enkä todellakaan tajunnut, että sitä kiinnostaa mun jutut ihan näin paljoa.

Vaihdoin sitten osotteen tästä blogista mutta en tiedä. Blogin tulevaisuus on vielä avoin, en tiiä mitä pitäs tehä. Oisko teillä mitää ideaa? Ku en silti haluais luopua kokonaa tästä blogin kirjottelusta vaan mun pikkusiskon takia. Ehkä joku salainen blogi tai joku vastaava sitten.

Yleisesti mun vointi tällähetkellä on todella vaihteleva. Mulla on tosi paha olo, ja koulunkäynnistä ei tahdo tulla mitään. Tänäänkin olin koulussa vain parin tunnin yöunilla. Poissaolojakin on kertyny huimasti taas ja stressi koulusta on jo nyt kurssien alkaessa aivan älyttömän suuri. Meillä alko nyt uus jakso ja kaikki uudet kurssit. Yksi kursseista on mielenterveyskuntoutus, tai joku vastaava. Musta on ihan kauheen rankkaa kuunnella niitä juttuja siellä tunnilla, kun mä tunnistan itseni kaikesta. Aina kun puhutaan syömishäiriöstä, viiltelystä ja masennuksesta, ahdistus kiristää otteen. Silloin mä aina mietin, että mitä hitsiä teen tossa koulussa. Mun pitäis hoitaa itteni kuntoon.

Syömisen kanssa ongelmat on vaan jotenkin pahentunut, tai sitten mä itse pahennan niitä. Mä lietson mun ajatuksia ja pahennan mun oloa katsomalla langanlaihojen tyttöjen kuvia. Mulla on kokoajan sellasia ajatuksia, että "pakko paastota" "pakko jumpata". Mun on pakko laihtua vielä lisää, mun täytyy näyttää hyvältä. Mä tahdon olla laihempi kuin mun kaverit. Jaa miksikö? En mä tiedä. Mä vaan haluan. Eräskin mun ystävä on todella laiha, alipainon puolella. Silläkin on ollut jotain ongelmia syömisten kanssa, tai on vielä edelleenkin. Mutta se on niin täydellisen laiha.

Mä en pääse tästä tunteesta eroon. Paha olo seuraa kaikkialle, tekisi vain jäädä kotiin ja lopettaa koulu.

Hetkittäin mulla on todella epätoivoinen olo näiden mun ongelmien suhteen. Tuunko mä parantumaan ikinä? Osaankohan mä enää koskaan nauttia elämästä täysin siemauksin, ilman pahoja pakkoajatuksia ja muuta sellaista. Mä oon tällä hetkellä vähän kuin loputtomassa suossa. Sit mä yhtäkkiä huomaan, että, täältähän ei pääsekään niin helposti pois kun mä luulin. Toinen ääni päässä sanoo: "ei, et voi parantua, kun et ole edes kunnolla sairas. Sun täytyy laihtua ensin ainakin kymmenen kiloa."

Mun ajatukset on todella sekavat, ja toivoisin välillä vaan että joku tulis vaikka halaamaan.Kertois mulle, että se välittää musta. Ja että tästäkin päästään yli. Sekin parantais mun oloa.

 Syöminen on vaikeaa.. Todella vaikeaa. Nyt kun loma taas loppui, on koulua, ja saan kontrolloida syömistä taas. Mä ajattelin tälläviikolla kokeilla, että kuinka kauan selviäisin syömättä ja juomatta. Kolme päivää? vai neljä?

Torstaina on psykologi, ja ehkä saan mun ajatukset järjestykseen. Mä en tiedä enää mistään mitään. Anteeksi.

sorry for that

Mä en ihan oikeesti jaksa. Nyt on viiminen viikko koulua, ja mä lintsaan heti maanantaina. En pääse ylös sängystä. En mä huvikseen jää kotiin. Mä en vaan jaksa. Mieliala on niin maassa kun voi olla, se ei nouse mihinkään sieltä.

Viikon päästä on joulu. Ei mulla oo joulufiilis. Tällähetkellä voisin toivottaa jonnekkin kauas kaikki jouluhössötykset, jouluherkut, ja kaiken muun. Mua ihan oikeesti pelottaa. Miten mä selviän joulusta? Mä en saa syödä samallain ku viimevuonna. Mä muistan sen olon. Mä itkin ahdistusta jouluna monena päivänä, koska en sitten osannut lopettaa syömistä ajoissa.

Tänään aamulla oli psykologi. Pitkästä aikaa. Olikohan siitä edellisestä kerrasta jo ainakin yks ja puol kuukautta. Mä silti menin sinne, vaikka en aikonut. Olihan mun pakko mennä kun äiti mut sinne vei, en mä enää päässyt livistämään.. Mä en kuitenkaan oikeen osannu sit sanoo mun olosta mitään. En mä osannut sanoo, että en jaksa enää elää. En mä osannut sanoa, että toivon ettei seuraavaa kertaa ikinä tule, toivon, että mä olen kuollut kun seuraava kerta koittaa.

Mä eilen juttelin mun siskojen kanssa. Mä kysyin niiltä, että mitä jos mä kuolisin. Mä kysyin mun isosiskolta, että mitä se tekis jos mä kuolisin. Se sano, että se kuolis perässä.

Mua pelottaa elää. Mua pelottaa olla yksin omassa huoneessa mun ajatusten kanssa. Mua pelottaa mennä kouluun, mua pelottaa olla ihmisten ilmoilla. Mua pelottaa että mä vaan romahdan.

Mulla ois paljon muutakin kerrottavaa, mut tuntuu ihan epäolennaisilta asioilta. Mä taas itken samalla kirjottaessani tähän. Mä oon ihan oikeesti ihan hirveeeeen väsynyt.

Ahdistaaaaa

Joku ahdistuskohtaus päällä taas. Pakko tulla purkamaan tätä oloa jonnekin. Mä en voi olla, en voi hengittää, en voi tehdä mitään. Musta tuntuu että räjähdän ihan just näihin paineisiin, stressiin, pahaan oloon. En osaa tehä muuta ku itkee, mun olo on niin sietämätön. Mä haluaisin puhua jollekin että olo helpottais, mutta en kehtaa vaivata ketään ystävää. iaghorhdgzöidrhgzidrhgzöoidrg. Halan kuolla pois, oikeesti musta tuntuu, että teen itelle ihan just jotain. Mä en selviä tästä. Mä vaan tärisen ja sydän hakkaa ja henkeä ahdistaa, ja ahdistaa ahdistaa ja ahdistaa.

Anteeksi sekava teksti. Mä oon sellasessa mielentilassa, että voisin vaikka kävellen lähteä junaradalle päin, ja päättää päivät. 

sika

Mun on pitäny monena päivänä kirjottaa, tai oikeestaan julkasta teksti, mut aina se on jääny luonnoksiin.Viime aikoina jaksaminen ei oo ollu huipussaan, päinvastoin. Koulu on niin rankkaa. Uniongelmia, univelkaa ja väsymystä, lintsausta ja kaikkea muuta. Syömättömyyttä. Ja itkua ja ahdistusta.

Ei siis mitään uutta.

Psykologista nyt taukoa melkein kaks kuukautta. En oikeen oo puhunu mun asioista kellekkään, jotain tietenkin muutamalle ystävälle. Mut paha olo on vaan kasvanu. Oon jättäny kaiken mun sisään, ja kaikki paha olo on siellä. Mä en halua mennä enää sille psykologille. Se ei voi auttaa mua, mun on ihan turha mennä sinne. Ei mulla ole sille mitään asiaa.

Tänään oon syönyt aivan liikaa. Musta tuntuu, että mun reidet on paksuuntunu monta senttiä. Kuvottaa, ahdistaa oksettaa. En tajua miks mä oon syömässä. Mä en saaa. EN SAA SYÖDÄ. Läski sika.

Huomenna paastoa taas koko päivä. Mun vaan täytyy. Nyt pitää jumpata. Tekis mieli leikata kaikki läskit isolla sahalla irti. Mä oon pelkkää ihraa. 

Ahdistus ei tunnu lähtevän minnekkään. Mä en jaksa elää tätä elämää. Itsetuhoisia ajatuksia on ollut viimeaikoina paljon. paljon paljon ja paljon. En jaksa esittää mitään enää. 

Mulla on ihania ystäviä, joista oon kiitollinen. Myös teidän tuesta oon todella kiitollinen. Mä oon viime aikoina yrittänyt tehdä asioita, jotta paha olo työntyisi jonnekkin kauas. Kyllä se välillä helpottaa, mutta yleensäottaen en voi kovin hyvin. Tuleva joulu ahdistaa niin paljon. Mä en tiedä mitä tehdä. Kuolenko ennen sitä? En jaksa ajatella niiin pitkälle, vaikka totuus on se, että joulu kolkuttelee oven takana. Syömäjuhlat. Ruokaa, ruokaa ruokaa ja ruokaa. Ja tuplasti enemmän ahdistusta. Mä en tiedä miten mä selviän tästä.

Mä haluaisin kuulla myös teistä. Mitä teille kuuluu ?