Onko totta enää mikään?

Tämä viikko meni syömisten kannalta kai ihan hyvin.
Lähes joka päivä kalorit alle viisisataa.
Mutta sitten tuli viikonloppu.
Hetken jo kuvittelin, että mulla on ohjat ja kontrolli, ja oon vahvoilla vesillä. Mutta ei. Perjantaina kalorit meni vähän yli tuhannen, samoin lauantaina. Mutta tänään.. en edes uskalla laskea.
Sattumalta vilkaisin peiliin ohimennen. Ja mä oikeesti järkytyin. Se, mitä peilistä näkyy, on jotain hirveää. Miten voin näyttääkin niin valtavalta?
Reidetkin näyttää kolme kertaa niin isoilta, mitä perjantaina. En uskalla mennä vaa'alle. En vaan uskalla. En halua tietää, miten suuria numeroita vaaka näyttää.
Sanoinkuvaamattoman suuri itseinho valtaa mielen. Mä en kestä itseäni.
Voiko olla totta, että mä lihon kahdessa päivässä? Voiko oikeasti olla totta, että näen itseni erillä tavalla kuin muut?
Se vain kuulostaa niin mahdottomalta. Ei, se ei voi mennä niin.
Mä olen oikeasti niin lihava. Mä näytin tänään vielä isommalta, joten mun täytyy rankaista itseäni.
Huomenna paastoan. Tiistaista en vielä tiedä, mutta minimikaloreilla mennään. Samoin keskiviikko, ja torstai. Ja kulutusta paljon.
Ihan sama vaikka en jaksa. Ihan sama vaikka lähtis taju. Ei sillä ole väliä.
Välillä mietin, että miksi mä valehtelen. Mä valehtelen itselleni ja muille. Äidille valehtelen syöneeni, pikkusiskoille valehtelen sänkyni alla olevasta puntarista.
Mitä varten? Ei kai silläkään ole väliä.