Se johtuu syömisestä. Oikeestaan tänään en oo syönyt, kun kerran, mutta silti mua oksettaa. Kalorit tältä päivältä luultavasti 400.
Mun maha on vieläkin täys, ja ajatuskin ruuasta oksettaa. Okei, en mä syönyt paljoa. Söimpäs.
Huomenna ois parin tehtävän palautus, mut mä en oo edes tehnyt niitä. Keskiviikkona pitäisi palauttaa yhden kurssin lopputyö ja torstaina on tentti. Perjantaille pitäisi saada valmiiksi joku kirjavinkkaus. Voi että mun pää hajoaa näiden koulutehtävien kanssa.
Mä en jaksa välittää. Oon aivan liian väsynyt. Elämään, olemaan, liikkumaan. Se toinen tehtävä ainakin jää rästiin, mä en voi enkä jaksa tehdä sitä.
Mulla on niin huono omatunto, kun en jaksa edes liikkua. Olen läski paska.
Mihin mun voimat on kadonnu?
Pihalla on jo nyt jäätävän kylmä. Palelen sisälläkin, vaikka pidän villasukkia ja neuleita. Koulussa en pysty ottamaan takkia ja huivia pois päältä, en yksinkertaisesti voi. Muuten mä jäädyn. Patterit mun huoneessa on täysillä, mutta ei se auta. Sormenpäät ja varpaat ovat sinertävät ja kylmät. Kynnet sinertää ja hampaat kalisee. Pitäis varmaan kohta tehdä x- hyppyjä että lämpenisin. Mutta oon niin väsynyt etten jaksa.
Viime torstaina kävin taas psykologilla. Se oli uus psykologi, ihan kiva kai. Juteltiin niitä näitä, ja se sanoi, että sillä on kova huoli mun jaksamisesta. Hiukan vaan turhauttaa selittää aina uudestaan ja uudestaan samoja asioita.
Sekään tyyppi ei meinannut uskoa, kun kerroin syöväni kerran tai pari päivässä. Onko se niin epänormaalia? Mulle se on täysin normaali asia. En vaan pysty mennä kouluruokailuun. En vaan pysty syödä aamupalaa. Ei kai siinä mitään ihmeellistä ole. Se oli huolissaan mun jaksamisesta, kun kerroin syömisistä ja uniongelmista(joita esiintyy vaan toisinaan.) Nykyään mulla on ihan hyvät unenlahjat, mutta jonain päivinä saatan valvoa pitkälle yöhön.
En viitsinyt kertoa sille psykologille, että mulla on itsetuhoisia ajatuksia. En kehdannut sanoa, että jos olisi mahdollisuus, tekisin itsemurhan vaikka heti. Ei se ole oleellinen asia. En jaksa vaivata sitä niillä asioilla.
Mä oon niin kyllästynyt hokemaan tätä samaa paskaa. Että mä en jaksa. Kun en vaan jaksa. Elämä väsyttää. Ahistaa nää läskit jotka ei liiku minnekään vaikka kuinka paastoaisin. Ahdistaa tuleva talvi. Kokoajan on pimeämpää.
Välillä musta tuntuu, että oon maailman surullisin tyttö. Oon ihan yksin tässä maailmassa.
Sä et oo yksin <3 mä välitän susta ja sun jaksamisesta. Niinkun sun psykakin. Koita kertoa niistä itsetuhosista ajatuksistakin, et menetä mitään.
VastaaPoistaHalauksia <3
Kiitos samoin <3
PoistaSun sh on selvästikin tosi tiukassa, kun sulle tulee inhottava olo 400 kcal jälkeen ja kun pidät kerran päivässä ruokailua ihan normaalina. Ja ku s et todellakaan oo läski, mä antaisin vaikka mitä jos saisin yhtä ihanat jalat kuin sulla on.
VastaaPoistaOotko varma, ettei sun kannattais ottaa sairaslomaa koulusta ja keräillä voimia jonkun aikaa, koska kuulostaa, että oot aivan tosi uupunut niin kouluun kuin kaikkeen muuhunkin. Se ei oo hyvä juttu, meinaan se todennäköisesti tulee vain pahenemaan, jos asialle ei tee mitään. Sun ei myöskään pidä potee huonoo omatuntoo siitä, jos ei jaksa liikkua, sillä jos voimat on noin lopussa kuin sulla, niin silloin ei tarvikaan liikkua vaan sillon pitää keräillä voimia ihan rauhassa.
Itsetuhoajatukset ON olennainen asia, sun pitäis todellakin yrittää puhua niistä sille psykalle. Psykologit on sitä varten, että niitä saamja pitää "huolestuttaa", kyllä ne kestää. Ei ne muuten olis ammattiinsa hakeutuneet. Mutta mikä on hienoa, on se, että sä oot vihdoin uskaltanu oikeesti hakee apua ja pystyt sentään jostakin puhumaan sille psykologille, vaikket heti saisikaan kaikkea kerrottua.
Et sä oo yksin tässä maailmassa. On monia monia nuoria jotka painii ihan samankaltaisten ongelmien ja uupumuksen kanssa kuin sinä. Ja susta myös välitetään, joten et oo siinäkään mielessä yksin. Oot munkin ajatuksissa tosi usein, kun mietin miten sulla menee. Oot arvokas ja tärkeä. Voimia <3
En koe itseäni kovin sairaaksi.. En tiediä miksi, mutta olen vielä niin läski, ja syön silti aika paljon.
PoistaEn mä vois ottaa mitään sairaslomaa, koska mun on pakko pystyä opiskelemaan. Vaikka en jaksaiskaan. Koska kaikki muutkin jaksaa, niin munkin on pakko jaksaa.
En mä kehtaa sanoa sille mitään. En oo ainakaan sen kanssa vielä niin tuttu, että voisin kertoa itsetuhosista ajatuksista sille. Ei kyllä oo vielä tullu edes puheeksi koko asia.. Mutta kyllä tuokin vähän helpottaa, kun saan välillä käydä juttelemassa sille.. Vaikka nyt en ihan kaikesta puhuisikaan.
Kiitos ihanasta kommentista. Sä oot mulle myös tosi tärkee, ja arvostan sitä, että jaksat aina kommentoida mulle <3 Paljon voimia myös sulle! <3
Voi rakas, kun sä tajuisit kuin laiha sä oot! Sä et oo lähelläkään läskiä.
PoistaEi sun ole mikään pakko pystyä opiskeleen. Sä et jaksa, ja sulla on oikeus olla jaksamatta. Tässä maailmassa on nykyään niiiin monta muutakin, jotka ovat ottaneet sairaslomaa ja jättäneet opiskelut tauolle. Ei siis kaikki muutkaan jaksa. Mullekin se oli ihan hirveen kova paikka jättää opiskelut tauolle, mutta en mä siihen kuollut. Mieti sitä sitten kun sun jaksamattomuus vaan kasaantuu ja sun huolet ja murheet paisuu entistä suuremmiksi, niin pian käykin niin, että jäät varhaiseläkkeelle ja tuut työkyvyttömäksi. Sitä sä tuskin haluat. Olis parempi hoitaa itsensä kuntoon nyt, ennen kun tilanne pääsee yhtään pahemmaksi.
Itsetuhoiset ajatukset ei oo sellaisia, että niitä täytyisi hävetä yhtään. Sun on siis turha miettiä mitään kehtaamista, mutta ymmärrän kyllä kuinka vaikeeta tollasen kertominen voi olla, varsinkin kun ei oo vielä syntynyt sellasta luottamussidettä sen psykan kanssa. Eikä se oo siltikään helppoo, vaikka sellainen side oliskin. Mutta lupaathan, ettet ajatuksistasi huolimatta tee itsellesi mitään? :/ <3
Kiitos <3