There's a part of me

Mä en tiedä mitä mulle kuuluu. En tiedä miltä tuntuu, kun kaikki menee hyvin. No, jokatapauksessa.
Pääsin kouluun, sinne mikä oli mun ensimmäinen hakuvaihtoehto. Siis musta tulee näillänäkymin lähihoitaja.
Kesätyöt päiväkodissa loppu. Viimeinkin.. Vaikka tää kaks viikkoo kyllä meni todella  nopeeta.

Mieliala edelleenkin maassa. Ahdistaa. Tai sitten en tunne mitään. Oon väsyny elämään, oon väsyny ajattelemaan. Oon väsyny syömään, oon väsyny liikkumiseen. Oon väsyny syömättömyyteen. Oon väsyny tekohymyyn. Oon väsyny ihan kaikkeen. En jaksa enää.

Musta tuntuu, että mä olen eksyksissä. Olen kadottanut elämän. Ehkä mä en edes elä?
Voisiko joku tulla herättämään mut tästä painajaisesta?
Välillä tuntuu siltä, että katselen omaa elämääni ulkopuolelta.
Toisinaan kun katson peilistä, havahdun. Kuka on tuo ihminen, joka katsoo peilistä?
Ei, se en ole minä. Se täytyy olla joku toinen. En mä ole tuon näköinen. En mä elä tuollaista elämää.

Mulla on ihan oma maailma. Ulkoapäin katsottuna elän lähes normaalia elämää.
Se ihminen, joka ei näe pinnan alle, voisi luulla minun olevan täysin normaali.
Mutta mun ajatukset sinkoilee kokoajan. Mä mietin, ajattelen ja teen asioita. Jotka liittyvät mun sisäiseen maailmaani.
Mula on hyvin kapea ajatusmaailma, vaikka toisaalta ajattelen myös paljon muitakin asioita.
Mutta syömishäiriö on tiukentanut otettaan. Mä tunnen sen. Paluuta entiseen ei enää vain ole. Mä teen nykyään kaiken vain kuunnellen ääntä pääni sisällä. Näin on ihan ok. Olen tehnyt sopimuksen, että noudatan hänen sääntöjään.

Välillä mä mietin, että miksi juuri musta tuli tällainen. En mä olisi halunnut. Ei tämä mennyt niin kuin mä tahdoin menevän..