invisible

Tänään päivä meni sitten huonommin. Mä tiedän, että parit ensimmäiset päivät on vaikeimpia. No, mä kävin taas töissä, ja söin siellä eväät, joista tuli kaloreita yhteensä noin 150kcal. Sit kun työt loppu, ja tulin kotiin, mulla oli ihan järkyttävä nälkä. Heikko olo, päässä heitti. Mä aloin miettimään. Että jospa mä sittenkin voisin syödä mahdollisesti jotain. Kalorit eivät kuitenkaan ole vielä ylittäneet rajaa. Sit mä söin ihan vähän tuoretta  ananasta. Join päälle melkeen kaksi litraa vettä näläntunteen poistamiseksi.

Sitten mä menin omaan huoneeseeni. Äiti oli alkanut tehdä ruokaa. Toivoin kokoajan mielessäni, että äiti olisi unohtanut mut. Mutta ei. Pelkkää toiveajattelua. Ja voi ei. Se oli tehnyt mun lempiruokaa. Yritin kaikin tavoin vitkutella alakertaan menoa, koska tiesin, että minun oli pakko syödä. Äiti aina pilaa suunnitelmani.
 Taistelin ensin varmaan puolituntia äänen huutaessa pääni sisällä.
"Läski, et sä saa syödä. Sä et pääse tavoitepainoosi koskaan, jos sä heti luovutat. Tajuatko sä, että sä lihot, jos sä syöt?!  Et tarvi ruokaa, kaikki ruoka imeytyy kehoosi rasvaksi! "

No mä söin. Varmaan kaks desiä. Join päälle varmaan taas sen kaksi litraa vettä .Ahdistus alkoi kasvaa sisälläni. Kun kaikki olivat pihalla, menin vessaan. Pistin hanan päälle, ettei kukaan kuulisi. Mä yritin oksentaa ihan kaiken, mitä suuhuni pistin. Mutta oksentamisen jälkeen mulle tuli ihan toivoton olo. Mä en olisi saanut edes syödä! En varmasti saanut oksennettua kaikkea. Sinne varmasti jäi vielä jotain.
Rankaisen itseäni tästä, huomenna saan luvan syödä vähemmän. Liikuntaa enemmän.
Muuten mä en onnistu. Koskaan.