helpless

Mä olen kyllästynyt tähän paskaan. Vaikka mä olen kovasti yrittänyt rakentaa itselleni kovan kuoren, joka kestää minkä vaan, ei mikään auta. Mä olen epäonnistunut. Mä luulin, että mä pystyisin sietämään loukkaavia kommentteja ulkonäöstäni, kun siedän kaikkea muutakin. Mutta ei. Se vaan sattuu niin niin niin paljon. Pienimmätkin itsetunnon jäänteet murentuvat sillä hetkellä.

Mä tiedän, että mun pikkusisko haluaa aiheuttaa mulle vaan pahaa oloa. Tahallisesti. Se tietää, kuinka paljon mua loukkaa ne kaikki kommentit. Mä en voi unohtaa yhtäkään niistä. Mä väitän sille, ettei sen kommentit kiinnosta mua paskaakaan. Mä en välitä. Mutta silti ne porautuu syvälle itsetuntooni.

Mä en oikeasti enää jaksa. Mä en jaksa kuunnella päivästä toiseen niitä kommentteja.

Läski sika, menisit kauneusleikkaukseen.

Laihuta vähän, läskiperse! 

Sun reidet on kamalan paksut! 

Kylläpäs sulle ruoka maistuu..

Kyllä mä tiedän, että olen ansainnut ne. Sehän puhuu vaan totta. Kyllä mä todellakin yritän laihduttaa, mutta enpäs koskaan tunnu kelpaavan pikkusiskolleni. Se kokoajan keksii jotain uutta mistä kiusoitella. 

Mä kuulen toiselta siskolta täysin päinvastaista palautetta. Se katsoo mua, ja sanoo, että olen laihtunut. Sitten se alkaa selittämään jostain anoreksiasta. Kuinka rumia ihmiset ovat, jos he ovat pelkkää luuta ja nahkaa. Voi että mä vihaan tollasta. Onkohan sillä silmissä jotain vikaa? Kyllä mä tiedostan, että mä olen iso. Liian iso. Mun ei kuulemma sen mukaan kestäsis yhtään laihtua.

Hetkinen? Toisen siskon mukaan olen läskiperse, ja toisen mielestä olen ruman näköinen, jos vielä laihdun. Mutta mä uskon peiliin. Se kertoo rehellisen mielipiteen. Joka peilin mukaan mä olen vielä aivan liian lihava. Matkaa on vielä vaikka kuin paljon. Mulla on päätösvalta. Aion olla kaikkein pienin. Haluan, että mun pikkusisko on kateellinen mulle. Kohta se ei enää voi sanoa mua läskiperseeksi. Mä laihdutan niin kauan, että olen näkymätön.