Näkökenttäni häviää suureksi mustaksi aukoksi
En tiedä kuka olen, en tiedä missä olen
Yritän huutaa, mutta huutoani ei kuulla
Se vain kaikuu autiossa maailmassa
Olen yksin..
En voi kuvailla tätä ahdistuksen määrää. Eilinen meni syömisten kannalta ihan ok, alle sata kaloria. Mutta tänään. Aamulla köksää. Jälleen kerran. Vihaan vihaan vihaan tätä. Sitten kun tulin koulusta, mulla oli ihan järkyttävä nälkä. Mä vaan söin ja söin ja söin ja söin ja söin. En pystyny hillittee itseäni, vaikka miljoona ääntä huusi mun pään sisällä että "LOPETA, LOPETA!!" nii mä vaan söin söin söin ja söin. Sitten mä oksensin. Oon nii pettyny itseeni. Pitkästä aikaa mä sorruin ahmimiseen, mutta viimesestä oksentamisesta on jo aikaa. Mutta ei. Mun oli pakko oksentaa ihan kaikki mitä mun sisällä oli. En ois pystyny olla mitenkään päin jos en ois jollain keinolla saanu niitä kaloreita pois.
Huomenna mä paastoan. Ja ylihuomenna alle sata kaloria. Mä pystyn tähän.
Mä niin vihaan itteäni. Ahdistaa niin hirveästi.. niitä "paniikki/ ahdistuskohtauksia on taas tullut tavallista useammin. Niitä tulee monta peräkkäin. Mun sydän vaan hakkaa, ja tuntuu että kuolen.
Eilen mä vaan itkin. Itkin monta tuntia. Tuntu vaan että kyyneleet ei lopu ikinä. En tiiä, oliko siihen mitään syytä edes, mut mä vaan itkin. Oon niin hajalla. En tiiä mitä mä teen. En voi puhua kellekkään, ja ahdistaa tää epätietoisuus, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En halua elää. Haluan pois täältä, haluan jonnekkin kauas. Haluan vapaaksi tästä, haluan pois tästä jatkuvasta syöksystä jonnekkin pohjalle...
Anteeksi tällainen sekava teksti.. En tiedä mitä ajatella. Olen sekaisin. En tajua mistään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti