When the best part of your day is sleeping, cause nothing can hurt you when your asleep

Pakko purkaa tätä oloa johonkin.

Mulla on niin sietämättömän paha olo ja tää kaikki kasvaa mun pään sisällä ihan äärettömäksi.
Kuolema.Kuolema.Kuolema. Ainut vaihtoehto. Mä en nää muuta.

En jaksa enää. En vaan jaksa, oon niin lopussa.
Tänään oon syönyt niiiiin liikaa yli kalorirajan ja olo on sen mukanen. Pakko viiltää, en sentään oksentanut.

Mä haluan paeta itteäni johonkin, edes pieneksi hetkeksi

Mitä mä edes kirjotan? mä olen hukassa itseni kanssa. Nyt on niin itsetuhonen olo kyllä että pelkään olevani vaaraks itelleni tässä mielentilassa, vaikka toisaalta ihan sama.

Miks mä oon tällanen? MiKSIMIKSI MIKSI? mä haluan vastauksen.

Huomenna pakko paastota, en tahalleenkaan juo mitään muuta kun kahvia, mä tiedän että se kuivattaa mutta ihan sama kaikki on muutenkin päin honkia.

Terapeutti pyysi mua juomaan edes litran päivässä vettä,
Että olisin edes vähän parempivointinen seuraavalla kerralla.
Taaskaan en osannut puhuu oikeista asioista, puhuin ihan kaikkea muuta asioiden vierestä, en vaan saanu sanotuksi sitä että voisin vaikka tappaa itseni loman aikana

Sitä seuraavaa kertaa ei toivottavasti koskaan tule.

pain, go away

Oon ollu viime päivinä todella todella ahdistunut. En osaa oikeen kuvailla tätä oloa, enkä tiiä mistään mitään. En voi edes luvata kellekkään että jaksanko pysyä hengissä enää.

Oon taas oksentanut viimepäivinä muutaman kerran, epätoivosesti paastoillut ja ollut juomatta ja litkinyt kahvia.. Mun elimistö on ihan hälytystilassa ja mahakipuja ja turvotusta ja nestehukan oireita on joka päivä. Välillä taju meinaa lähteä, mutta mä niin epätoivosesti haluan laihtua, että en voi lopettaa mitään.

Tänään aloitin abc-dieetin, toivottavasti saisin sillä jotain tulosta. 

Kirjotin terapeutille kirjeen, se ei osannut sanoo siitä mitään, oli aika karua tekstiä kuulemma. Se aiko lukee sen vielä tarkemmin ja huomenna jutellaan siitä.

Paha olo piinaa mua kokoajan, tahtoisin kuolla heti. Tälläkin hetkellä oikeestaan sellanen fiilis että voisin vaikka tappaa itseni. Miksi en? Tuntuu siltä.

Mulla on muutama erilainen itsemurhasuunnitelma, mutta en tiedä mitä niistä käyttäisi vai käyttäsinkö mitään.

Joo, oon viiltänyt taas muutaman kerran, oksentanut, paastonnut, itkenyt, huutanut, vihannut itseäni, kirjottanut miljoona haukkumasanaa itsestäni, miettinyt menneitä, murehtinut tulevia.

Tää olo on ollut tosi paha jo tosi pitkään, sairasloman aikana kaikki on pahentunut entisestään, mä oon ihan epätoivonen. 

Mustimpina hetkinä vahingossa laitan terapeutille jotain viestiä. Niinkuin taas eilen. Laitoin viestiä, että en varmaan jaksa perjantaina tulla terapiaan. Sain vastaukseksi tänään aamulla tällaisen viestin:

"Sitä suuremmalla syyllä pitäisi tulla. Pitäisikö oikeasti miettiä ihan psykiatrian päivystystä tai jo tänään yhteispäivystyksen kautta illalla lähetettä osastolle? Voisin jutella sun äidin kanssa, jos annat luvan."

No, mutta kotona ollaan vielä toistaiseksi. En tiedä. Ei tää parempaankaan suuntaan oo mennyt. Pelkään itseäni ja omaa käytöstä, pelottaa että naksahtaa päässä lopullisesti.

Oon nukkunut niin vähän, sekin tekee mut hulluksi. yks päivä nukahdin aamulla puoli seitsämältä. Olin niin epätoivonen sillon yöllä, että teki mieli hakata päätä seinään kun uni ei tullut.

Eilen otin siskon melatoniinia, 3 mg ja vetäsin muutaman pillerin. Siinä luki, että yks kerrallaan, mutta ihan sama. Nukahin joskus puolen yön aikaan ja oon ollut ihan kuolemanväsynyt koko päivän, nukuin tunnin pari aina siellä täällä mutta nyt ei enää väsytä paskaakaan.

Ei vitsi millasta tää elämä on. MÄ EN JAKSA. oon niiiiiiiiin väsynyt, mun voimat on niin lopussa. En j a k s a e n ä ä e l ä ä p ä i v ä ä k ä ä n , o n k o m u n p a k k o j a k s a a s e u r a a v a a n p ä i v ä än j o s e n t a h d o ? 

Tulispa joku ja tappais mut 

Mä en tiedä missä oon, mä en tiedä mitä teen

Mulla on tosi sekavat fiilikset. Oon ihan sekaisin tästä kaikesta. Mä en oikein tiedä missä mennään. Voimat on toisaalta ihan lopussa, ja voisin jumittaa sängyn pohjalle ikuisuudeksi. Ruokahalu on kadonnut jonnekin kauas, paastosin ihan tarkoituksettomasti yli 24 tuntia. Yöllä en taaskaan nukkunut.

Perjantaina terapiassa tehtiin ahdistus-masennus- taulukko. Se taulukko on neljälle päivälle, ja sarakkeita on joka tunnilta. Mun pitää kirjottaa lyhyesti ja rehellisesti, mitä oon tehnyt, ja arvioida asteikolla 0-100, kuinka paljon ahdistaa ja masentaa. Kieltämättä, nää päivät on ollu pelkkää ahdistusmasennusta ja itkua ja halua kuolla.

Mä oon niin maassa etten jaksa enää elää tätä elämää. En jaksa ajatella elämää edes tuntia eteenpäin. Oon tässä ja nyt ja toivon samalla, etten olisi enää seuraavassa hetkessä täällä.

Äiti on jotenkin tosi huolissaan ja kyselee kokoajan jotain. Äiti tuli kertomaan,  että se on sen tapa välittää. Äiti kysy multa, että oonko enää siinä kunnossa, että pärjään kotona, koska ei syöminenkään onnistu. En mä tiedä. Mä yritän selviytyä joka hetkestä. Mä haluan taistella tän pahan olon jonnekin kauas.

Roikun tässä elämässä niin ohuiden lankojen varassa. Yksi pienikään rasahdus, niin langat ovat poikki ja kuolema odottaa oman käden kautta.

Ehkä tällä mielentilalla ei kannata paljon kirjottaa, mutta en mä muutakaan voi.

Ystävien ja kavereiden kanssa ei mee hyvin. Mä voin menettää kaikki tällä menolla. Yks kaikkein pahin mun peloista, jäädä yksin, voi olla jo hyvin lähellä. Tällähetkellä oikeestaan tunnen oloni maailman yksinäisimmäksi. Mä oon verhoutunut jonnekkin syvään mustaan suohon. Haluisin itkeä vaan niitä katkeransuloisia tuskankyyneleitä tästä kaikesta, mutta en edes kykene siihen. Jos sä luet tätä, haluun sanoa, että oon pahoillani. Oon niin pahoillani tästä kaikesta. Mä en tiedä edes mitä tehdä.

Haluaisin sanoa, että elämä jatkuu ja elämä kuljettaa, mutta musta tuntuu ettei mun elämä tällä menolla kauaa jatku. Mä en pääse tästä enää ylös. Joku paholainen huutaa kuolemaa. Kuole, kuole kuole pois.

Miksi kaikki ei voisi olla niinkuin ennenkin?

Mun elämän pienimmätkin palaset ovat tippumassa tyhjyyteen. Niin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.

ahdistuksen riepotellessa

Yääh. Paino oli noussut viikonlopun mässäilyjen takia. Mun tekis mieli huutaa ja itkeä ja viiltää auki joka paikka.....Mä ihan oikeesti lopetan syömisen kokonaan. Ei , mä en kestä tätä. Mulla on niin huono itsekuri, ja kun oon nyt sairaslomalla niin ei oo edes sitä kontrollia mikä on kun koulua käyn. En koskaan syö mitään koulupäivän aikana, mutta nyt ruokaa on entistä vaikeampaa vastustaa, kun ei oo mitään muuta tekemistä kun maata vaan sängyssä. Mä en jaksa enää tätä.

Huomenna kunnon lenkki aamusta heti, ja paastoa koko päivä. Tän päivän saldo on jotain 300, vaikka ois pitäny olla pyöree nolla. Mä kidutan itseni ja tapan. Miksi MIKSI MULLE KÄY NÄIN??

Tähän ahistukseen oikeesti kuoleeeeeeeeeeeee.

Mä en oikeesti halua elää enää. Mutta toisaalta en voi kuollakkaan vielä, koska mun pitää laihtua, että oon edes saavuttanu jotain elämässäni. Mä hajoon ja romahan pieniksi palasiksi, en vaan kestä enkä jaksa enää tätä taistelua näiden syömisten kanssa.

Mä uppoon kokoajan vaan syvemmälle. Mun on PAKKO PAKKO PAKKO PAKKO laihtua. Mä hukun näihin läskeihin, ei, en voi olla.

Mun tekis mieli hirttää itteni tohon kattoon
Tai viiltää ranne tai kurkku auki
Nakata vaaka seinään
Silputa mittanauha palasiksi
Hakata nyrkillä peili murskaksi

Itseviha on niin korkeella nyt että melkeen tappaisin itseni jos voisin.

Se ahistus tunkee ihan joka nurkkaan ja mulla tunkee kyyneleet väkisin silmiiin. Vaikee hengittää ja sydän hakkaa, kädet haluais hakata seinää tai lattiaa tai nakella tavaroita ympäri kämppää. Tai sit viiltää. Viiltää syvälle ja kovaa, että veri valuis kunnolla. Mä oon niin paska, en mä ansaitse elämää.

it's never over

Tää ahdistus tappaa mut. Tää olo. Jotain sanoinkuvaamattoman hirveetä.

Mulla on niin hirvee olo, että tuntuu siltä etten selviä edes huomiseen. Vaikka samalla mä tiedän, että huomenna voisin mennä taas kuraattorille juttelemaan ja vähän purkamaan tätä oloa. Ja toisaalta, en mä vois edes tappaa itseäni tänään. Tai, miksipäs en.

Tänään syödyt kalorit kiikkuvat noin neljässäsadassa. Hyi. Mutta kävin toki lenkillä, jossa kulutin 250 kcal ja pyöräilin lisäksi tänään 6km. Mä tahtoisin paastota ainakin alkuun 3 päivää. Mä haluun testata, että pysynkö pystyssä, jos oon syömättä ja juomatta koko ajan. Periaatteessa se on varmaan mahdollista, koska oon ollut 50 tuntia ihan kokonaan syömättä ja juomatta. Mutta pahaa teki. Samantien voisin näännyttää itseni kuoliaaksi, siihen asti että sydän pysähtyy. Tämän hetken painoa en tiedä, enkä haluakkaan tietää, ahdistaa vaan ihan niin paljon.

Mä en jaksa elää. Mä en tahdo elää, en jaksa hengittää. Nyt kun oon sairaslomalla, oon ihan turha paska. Makaan päivät pitkät kotona.. Mulla ei oo mitään merkitystä, mä en kuulu mihinkään. Oon sairas, hullu.

Mä en tiedä mitä tekisin. Kertoisinko kuraattorille totuudenmukaisesti, että aion kuolla. Tai siis aion tehdä itsemurhan. Tappaa itseni. Mä oikeesti aion tehdä sen. Ei ketään haittaisi..

My silence is just another word for my pain

Jaa... Mitähän tänne tulisi kirjottamaan. Mulla on niin tyhjä olo. Tai ei ole. Mun sisällä on pelkkää mustaa ja pahaa, niin pahoja ajatuksia.

Lääkärikäynnistä selvittiin. Se oli kamalaa. Yksinkertaisesti. Se oli niinku piinapenkki. Ne sen kysymykset, kaikki. Mä halusin sieltä ihan kokoajan pois, kaiken lisäks jouduttiin olla siellä yliaikaakin.

Se kyseli kaikenlaista, ja yritin valehdella niin paljon kuin mahdollista oli. En puhunut totta kovinkaan paljoa, sillä mun mielestä sen lääkärin ei ollut edes tarpeellista tietää ihan koko totuutta. 

En tykännyt siitä lääkäristä yhtään. Se oli ihan liian suorapuheinen. Yhdessä vaiheessa se kysyi multa näin:

"Miksi sä et ole vielä tehnyt itsemurhaa?" Meinasin huutaa sille, että kyllä mä sen teen jos tahdot niin. Tarkoitti varmaan, että mikä on tähän mennessä estänyt mua tekemästä sitä, mutta kysymyksen muoto oli vaan jotenkin hieman suora ja töykeä. 

No, lääkäri päätti sitten, että mä jään sairaslomalle. Kuukaudeksi. Oikeastaan se kirjoitti sairaslomaa kahdeksi kuukaudeksi, tammikuun alusta helmikuun loppuun. Mä en tiedä mitä mun pitäis tähän sanoa, mitä mun pitäis tehdä. Oon tällähetkellä vielä niin sekaisin tästä kaikesta. Siis mun ei tarvi mennä kouluun kuukauteen. Kuukauteen?

Mä voin kuulemma vielä käydä koululla välillä omien voimien mukaan. Mutta mä itse sain jotenkin aivan erin käsityksen asiasta. Se lääkäri puhui äitille jotain ihan toista. Kun mulle. Mutta tänään sit ryhmänohjaaja lähetti viestiä, että mun pitää täyttää koulun keskeyttämislomake. Koska kuukausi on pitkä aika olla poissa koulusta. 

Mä varmaan nyt sit makaan viis viikkoa kotona. Ja masennun tänne neljän seinän sisälle. Mä lopetan syömisen ihan kokonaan. Kuihdun pois, kuoliaaksi. Asiat mun pään sisälllä rullaa kokoajan, ja se iso kamala möykky kasvaa kokoajan. Tällähetkellä se kasvaa hurjaa vauhtia. Mun mielessä on kokoajan ihan hulluja ajatuksia. Mä en tiedä. Ehkä mä en kestä, mä en yksinkertaisesti vaan jaksa. Tekisi mieli helpotttaa oloa ihan millä vaan. Tai sitten päästä vaan pois. Tästä kaikesta.

Mun piti tehdä se bdi- testi. Mä yritin vastata kaikkiin kysymyksiin niin ympäripyöreästi, kuin oli mahdollista. Eli valehtelin ja vähän lievensin niitä. Koska mua pelottaa, että saan jonkun täyshullun leiman. Silti niitä pisteitä tuli kuulemma niin paljon, että se yltää melkein vaikeaan masennukseen. Lääkärin mielestä se oli keskivaikean masennuksen ja vaikean masennuksen rajalla. 

Kuraattori ja lääkäri kysyi multa, että onko mulla mitään suunnitelmia. Siis itsemurhasuunnitelmia. Mä tietenkin vastasin että ei ole. Mutta voi kyllä. Niitä on. Mun mielessä pyörii miljoona eri vaihtoehtoa. Kyse on vaan siitä, millon mä teen sen. Tai sitten saan jostain voimaa, ja yritän jaksaa eteenpäin. Mutta mä en tiedä. Tällä hetkellä mulla on todella epätoivoinen olo. En jaksaisi yhtään mitään. 

Syöminen on vähän niin ja näin. Paino on kyllä tippunut. Siitäkin valehtelin. Ja kuraattori ei kuulemma uskonut siihen lukuun, minkä kerroin. Olisi tehnyt mieli kysyä siltä, että minkä painoiselta mä sitten näytän. Mä oon niin iso, ettei kukaan ikimaailmassa voisi kuvitella, että mulla olisi joku syömishäiriö.

En oikeen osaa pukea mun tunteita sanoiksi. Mut mulla on todella todella paha olo. Ei mulla ole koskaan ollut näin epätoivosta fiilistä. Että ihan tosissaan oon miettinyt elämän päättämistä. Mä haluan kuolla. Ei tää sairasloma ratkaise mitään, vaan pahentaa vaan asioita.

i can't handle my feelings

Apua. Mua pelottaa nyt niin paljon. Huomenna mulla on sit se lääkäri.

Toinen puoli musta vaan yrittää harata vastaan, ja huutaa mulle, että juokse karkuun kun vielä voit. Silti samaan aikaan toinen puoli musta haluis jo helpotusta tähän paskaan. Mutta ei, laihdutusta mä en lopeta, kun vasta sitten kun on pakko. 

Viimeiseen viikkoon on mahtunu ahdistusta ahdistusta ja ahdistusta. Väsymystä. Unettomia öitä. Ja lintsausta paljon. En viime viikolla ollut koulussa kun kahtena päivänä, tiistaina kaksi tuntia ja torstaina enemmänkin. Mutta kun mä oon niin loppu tän elämän kanssa. En mä jaksa edes ajatella koulunkäyntiä, kun aattelen kokoajan ruokaa, jumppaamista, kulutusta, ja kaikkea muuta kuluttavaa. Mua ahdistaa ihan kaikki. Ehkä mä oon syrjäytymässä, koska syke nousee jo pelkästä ajatuksesta ihmisten ilmoille menemisestä. pelottaa ihan liikaa mennä edes kauppaan. Eräänäkin päivänä olin koulussa, ja olin menossa kuraattorille. Istuin käytävälle penkeille, mut mun kauhuksi siihen alko tulla sitä porukkaa kokoajan enemmän. Kello raksutteli eteenpäin, ja mun olis pitänyt jo mennä kuraattorille, mutta en mä pystynyt kävellä siitä, mun sydän hakkas tuhatta sataa ja kädet hikos. Siis mä pelkäsin niitä IHMISIÄ? Tää oli jotain ihan uutta..

Syöminen on kokoajan ollut tosi vähäistä tai en oo syönyt sit ollenkaan. Paitsi lauantaina. Ostin itelle karkkia ainakin 300g ja vetäisin naamaan kaikki yhdeltä istumalta. Se olo oli jotain sanoinkuvaamattoman hirveetä. Mä meinasin hypätä katolta ja oksentaa, mut en sit tehny kumpaakaan. 

Tänään kävin kuraattorilla, ja juteltiin kaikenlaista. Ajatuksia parantumisesta, elämästä ylipäätään ja jaksamisesta. Mä viiltelin eilen muutaman kerran, jalkaan. Mä en vaan kestänyt enää. Mulla tuli ihan ylitsepääsemättömän kamala ahdistuskohtaus joka ei mennyt ohi, ei sitten millään. Oon kyllä ihan hirveen tyhmä, koska mulla on se lääkäri huomenna. Mä vaan toivon, ettei kukaan nää niitä jälkiä. 

Mä olin sen mielestä tosi huonovointisen näköinen, ja se oli kovasti huolissaan musta. Sen mielestä mun paikka ois osastolla, mutta lääkäri sen päättää. Mä anon uskon toivon ja rukoilen, että mä en joutuisi osastolle. Mä en voi mennä mihinkään. 

Mua ahdistaa ja masentaa ja väsyttää ihan hirveenä. Mulla on silti kauheena tehtävää, enkä jaksa liikuttaa eväänikään. Joka ainoa lihas on jumissa, oon ravannut lenkillä viime päivinä aika paljon. Eilen liikunnassa sit oli joku punttitreeni, ja otti kyllä koville.

Huomenna mulla ois aamulla psykologi, sit oon kotona tunnin, ja lähden koululle. Sit meen suoraan lääkäriin sieltä. Mulle on varattu se pidempi lääkäriaika. En tiiä mitä ajatella. Mä en selviä siitä.Meen sinne lääkärille kuraattorin kanssa, joten valehtelukin on mahdotonta..

 Mut ei siinä vielä kaikki. Huomenna ois vielä joku tentti, ja oon siitäkin aiheesta ihan pihalla. Oon ollut varmaan kymmenen tuntia pois siltä kurssilta, eikä mulla oo mitään hajua miten pääsisin koko paskan läpi. Enkä oo edes alottanu lukemista. 

Toivottavasti mä en edes heräisi huomenna. Mä haluaisin niin nukkua ikuiseen uneen. Kuinka helppoa se oliskaan.