Koko päivä siitä sekunnista ku avasin silmät on Ollu ihan paskaa. Oon yrittäny syödä opamoxien avulla, mutta ei onnistunu mikään paskan vertaa. Aamupalan söin osissa, koska en tosiaankaan ois saanu alas kerralla koko aamupalaa. Oon ihan uupunu tästä päivästä, koko päivä ollu yhtä päänsisästä taistelua. Tää on vaan liian rankkaa.
En jaksa antaa turpiin syömishäiriölle koska se hakkaa mut palasiksi samantien. En pysty yksin siihen mitenkään niin yritän pikkuhiljaa opetella avun vastaanottamista. En vaan yksinkertaisesti pysty sietämään sitä ahistuksen tunnetta. Ei siihen auta mikään lääke.
Mä en yhtään tykkää siitä ihmisestä millaiseksi syömishäiriö tekee mut. Vihaan ihan kaikkea siinä.
Nyt on ilta ja paniikissa aattelen jo huomista aamupalaa. Iltapala kiertää ikävästi mahassa, tunnen sen niin srlkeesti.. Mulla on niin lihava olo. Pitäs yrittää nukkua mutta en jaksa vaan. Koska nukuin päivällä parin tunnin päiväunet, olo on iha tööööt edelleenki.
Mä haluaisin päästä jo lenkille.. En hoitajan kans vaan yksin. En jaksa enää tätä kyttäystä. Miks kaikki pitää olla näin vaikeeta??
Laidan kuvan tänhetkisestä kropasta. Vaikka mua oksettaakin. Haluaisin vaan saada sen viis tai kuus kiloo pois. Sitä voisin olla tyytyväinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti