Aamu lähti sinänsä ihan hyvin käyntiin, ja sain nukuttuakin vähän enemmän. Painoa on tippunut tälläviikolla vaan kaks ja puol kiloa, ja ne kuitenkin tulee takas. Ärsyttää. Kävin puolenpäivän aikaan terapiassa ja juteltiin kaikenlaista. Ensviikolla alkaa puolenvuoden mittanen kuntoutusjakso, jossa on muutaman päivän jaksoja sillon tällön, puolen vuoden ajan siellä kuntoutuslaitoksessa. Eka jakso kestää viis päivää ja se alkaa maanantaina. Pelottaa vähän.
Maanantaina on mun synttärit. Täytän seitsemäntoista vuotta. Haluaisin niin vajota maan alle siksi päiväksi. En mä halua viettää niitä mitenkään. Voisin vaan itkeä koko päivän jossain piilossa.
Niin. Palataan tähän päivään. Oon koko päivän huutanut kaikille, musta tuntuu etten voi hallita itteeni. Tekis mieli satuttaa jotain, nakata tavaroita ympäriinsä. Mua pelottaa mun omat ajatukset. Suutuin mun pikkusiskolle niin, että ajattelin mielessä kuinka mä tapan sen niin että se kituu. Hyi.
Yhessä vaiheessa mulla sit vaan napsahti, ja juoksin täyttä omaan huoneeseen. Aloin itkemään ja itkin varmaan puoli tuntia. Laitoin musiikit täysille ja itkin ja itkin. Jotenki kaikki padot purkautu.
Ei se raivo silti hävinnyt mihinkään, mua raivostuttaa katsoa edes kenenkään naamaa. Mulla on nyt pää kipee itkemisestä ja mua ahistaa, koska söin kaksi leipää. Niin paska ilma, etten jaksa edes lenkille lähtee. Ja polveenkin tullut joku rasitusvamma vaikken oo juossut kovin paljon. Eilen juoksin melkeen kuus kilometriä, mutta polvi oli kipee sitä ennenkin.
Mua ahdistaa ja masentaa melkeen jokaikinen asia. En jaksa oikeesti enää.
Tällä viikolla oon paastonnut pari päivää, vaikka piti paastota neljä. Kävin joka päivä lenkillä, ja eilen alko heikottamaan niin paljon jossain keskellä metsää, että meinas taju lähtee. Pysähyin sit istumaan siihen lenkkipolun reunalle ja olin hetken paikoillaan niin alkoi maailma taas kirkastua. Mutta kyllä se vähän pelotti.Yhtenä päivänä sit myös oksensin, koska söin vääriä ruokia ja ihan liikaa.
Mun on pakko kiristää tätä laihtumistahtia vähän. Oon vaikka kokoajan syömättä. Ensviikko on vielä vähän auki, en oo voinut suunnitella mun syömisiä etukäteen mitenkään, mutta koitan mennä niin vähällä kun mahdollista. Mun vaan täytyy.
Musta tuntuu että oon taas putoamassa pohjalle. Jotenkin koko muu maailma sumenee mun ympäriltä, ja se syöksylasku on niin nopeaa, että en saa otettua mistään kiinni.
Terapeutti sano tänään, että tähän mun syömiseen on pakko puuttua.Toivottavasti kukaan ei puutu, mä haluan nyt laihtua vielä ainakin 7 kg. En kestä jos joku taas puuttuu tähän. Äitikin yks päivä sano mulle näin:
" Et kai taas oo alkanu pelleilemään ton syömisen kans?"
Taas? Mitenniin. Äitikin on niin sokea. Oon kyllä pelleilly syömisten kanssa melkeen niin kauan kun muistan. Se aina välillä kyttää mua enemmän, mutta nyt oon taas saanut olla rauhassa syömättä oman pään mukaan. Toivottavasti vielä pitkään. Eilen tosin söin äitin nähden, mutta oksensin kaikki. Eihän se tiedä sitä.
Mulla on jotenkin niin yksinäinen ja tyhjä olo.
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti