i'm desperate

Halusin tulla kirjottamaan ,vaikka en tiiä mistä mä kirjottaisin. Tällä hetkellä mulla on tosi ahdistunut olo, ja syytä en oikeasti tiedä. Ahdistaa vaan yleisesti kaikki. Huomenna ois psykologi, mutta mä jätän sen välistä. En vaan halua mennä sinne. Mä haluan vähän tilaa hengittää, eikä ahdistus muuta kuin kasva, jos mä meen sinne taas huomenna. Mun ois pitäny päättää nyt viikon aikana että varataanko se lääkäriaika. Mua ahdistaa vaan se niin paljon, enkä halua miettiä sitä.

Syömiset menee vähän niin ja näin. Viikolla syön tosi vähän, enkä juo juuri mitään. Mutta tällä viikolla oon jonain päivänä syöny enemmän mitä yleensä, ja se tietenki on tuottanu lisää ahdistusta. Mulla on ollu koko viikon tosi kummallinen olo. Oksettaa hirveenä, ja on tosi heikko olo. Tuntuu siltä, niinku henki ei kulkis. Henkeä ahdistaa ja taju meinaa lähtee välillä..
Viikonloppuna syöminen onki sit taas asia ihan erikseen. Viikonloppuna tulee syötyä lähes normaalisti, koska mun on pakko esittää äitin ja iskän valvovien silmien alla.

Jonain päivinä mua oikeesti raivostuttaa mun tämänhetkinen tilanne. Mä roikun rotkon puolivälissä. Toinen puoli musta on raivoissaan, koska se haluaisi elää taas normaalia elämää. Mua kyllästyttää, koska en etene tästä mihinkään suuntaan. Oikeasti mulla ei ole mitään motivaatiota parantua. Se ei vaan riitä, että musta pieni osa haluaisi elää vapaata elämää. Se sairaus on niin tiukasti kiinni mussa, että mä en voi päästää mun tavoista irti.

Mä tiedän, kuinka paha olo mulle tulee, jos mä esimerkiksi syön aamupalan. Mä kokeilin sitä yhtenä päivänä. Mä olin koko ajan tosi hermostunut. Mä en voinut miettiä mitään muuta. Se aamupala oli möykkynä mun mahassa, ja ajattelin, että mun täytyy kompensoida se taas syömättömyydellä. Tällä hetkellä musta siis tuntuu, että ois melkeen silkka mahdottomuus, että alkaisin syödä normaalisti. Sen ajatteleminenkin saa mut voimaan pahoin.

En mä pysty. En pysty, en voi, en tahdo, en halua, en uskalla.

Laihduttaminen ja näläntunne houkuttelee liikaa. Mä oon niin epätoivonen. Musta tuntuu, etten koskaan pääse tästä suosta pois. Se upottaa mut syvemmälle ja syvemmälle. Tää vie mun kaikki voimat. En halua olla sairas. Mutta mä haluan olla laiha.