useless

Huomenna tosiaan ois se psykologi, minne mä en aio mennä. Vähän pelottaa seuraukset. No, ei siitä kuitenkaan mitään tapahu. Kai? Korkeintaan antaa uuden ajan. Mutta en mee sinnekkään.

Syömiset ahdistaa taas ihan sikana. Tänään oli mässäilypäivä, mutta maanantai meni hyvin. Huomenna taas sitten normaaliin kaavaan. Painon pitäis pikkuhiljaa alkaa tippua.. Syksyllä mä oon sitten pienempi. 

Lenkkeily on nyt jääny vähemmälle, koska jalat reistailee. Mulla on polvessa kauheita nivelkipuja ja kummassakin nilkassa jotain rasituskipua. Käveleminenkin sattuu, mutta toivottavasti tää tästä parantuu. Mä haluan pian päästä kuluttamaan kaloreita. Haluan juoksemaan. Ihan mitä vaan, kunhan kalorit kuluu.

Päässä äänet huutelee, että jos mä syön vaikka 140kcal, niin mun pitää liikkua sen edestä. Mun pitää heti kuluttaa ne kalorit. Mielummin vähän sen ylikin. Jos mä kuuntelen ääniä, ja tottelen niitä, niin sillon ne jättää mut rauhaan. Mutta jos mä yritän harata vastaan, ne ei lopeta huutamista. Ahdistus vaan kasvaa ja kasvaa sisälläni. Ahdistus ei pääse niin sietämättömäksi, jos kuuntelen syömismörön ääniä.

Ennen mä jollain tapaa yritin hangata vastaan ja tapella syömismörköä. Yritin vaimentaa sen, mutta vihdoin tulin siihen tulokseen, etten mä koskaan voi hiljentää sitä. Jos mä en tottele sitä, niin silloin se vasta mulle huutaakin. Nyt mä olen antautunut sille. Annoin sille luovutusvoiton. Se on kuitenkin vahvempi kuin  mä. En mä voi tehdä asialle mitään.

Ajattelen ruokaa kokoajan. Mun tekee mieli syödä kaikkea. Mutta mä kiellän ruuan ajattelun itseltäni. Ei tällainen läski saa edes ajatella ruokaa. Hyi että. Jos sä syöt, susta ei koskaan tule kaunista ja laihaa.

Mä oon muuten huomannu, että mulla lähtee hiuksia vähän päästä. Niitä on jokapaikassa. En mä halua, että mun hiukset ohentuu.. Ne ei muutenkaan ole kovin kummoiset. Mutta jos mä pääsen mun tavoitepainoon, ei muulla ole väliä. Mä olen siihen asti sokea kaikelle muulle.