so confused

Mä en tajua enää mistään mitään. Mun ajatukset on kaikki ihan ristiriitaisia, enkä oo varma enää mistään.
Tänään kävin juttelemassa terkkarin kans. Se kyseli mun kuulumisia, ja siinä jonkun aikaa juteltuamme terkkari sano mulle, että se huomaa että mun mieliala on aika maassa.
Mä yritin kokoajan pinnistellä, ettei kyyneleitä tulis.
Mun piti kokoajan koota itteni uudelleen. Mä meinasin alkaa itkemään.
En mä voi itkeä kenenkään vieraan edessä, se ois mulle merkki siitä, että en ole tarpeeksi vahva.
Mä en halua näyttää kenellekkään, että olen niin heikko että itken.

Mä kerroin sille, että saan niitä ahdistuskohtauksia. Sit mä kerroin sille jotain muutakin. Mitä mä en ole sille koskaan kertonut. En mä tiiä, mutta musta tuntu että se oli aika järkyttyneen olonen.
En todellakaan kertonut sille mitään pahimpia juttuja, se takuulla pitäis mua ihan hulluna.

Mutta kyllä mä yritin puhua totta. Välillä puhuin sille asioita liiankin suoraan.
Mutta musta tuntuu, etten mä ole valmis vastaanottamaan apua.
Tai siis, siinähän se ristiriita onkin. Miksi mun pitäis ylipäätänsä edes vastaanottaa apua, jos mulla ei ole tarvetta siihen? Mä en yksinkertaisesti vain koe olevani avun tarpeessa. Muut tosin ovat asiasta eriä mieltä. Mutta mitäs sitten? Kai mä silti saan itse päättää alanko käydä siellä psykologilla vai en.

Mua ei tottapuhuen kiinnostaisi yhtään aloittaa käyntejä siellä. Vaikka en ole edes nähnyt koko tyyppiä, on mulla sellanen tunne, ettei tästä tuu mitään. Terkkari sano mulle, että mun pitäis antaa sille mahdollisuus.
Mutta ei. Se tuntuu vaan niin mahdottomalta koko ajatus. Mua ahdistaa jo se rakennus. Miten mä voin käydä siellä avautumassa, jos koko rakennus itsessään tuottaa lisää ahdistusta.

Mä en aio alkaa käymään siellä. Mulla on koko kesä aikaa laihduttaa. Kukaan ei ole vahtimassa mua, mä käytän koko kesän laihdutukseen.
Tällä hetkellä mulla on tosin menossa "masennuskausi" niinkuin itse sitä nimitän.
Mikään ei tunnu miltään, mikään ei kiinnosta. Ei riitä voimat mihinkään.

Syömisestä seuraava ahdistus on jotain aivan järkyttävää. Mä koen itseni huonoksi ihmiseksi. En pelkästään koe, sillä mähän olen. Mä olen paska. Täys paska, joka ei osaa vastustaa ruokaa. En tänäänkään. Kaloreista ei ole tietoa. Mä haluan saada kontrollin takaisin.

Haluan olla laiha ja onnellinen. Mä en ole kumpaakaan.. vielä.