give up

Anteeksi tää hiljaisuus blogin puolella. Ei oikeestaan oo tapahtunu mitää ihmeellistä, ei oo vaa voimat riittäny kirjottamiseen. Tää viikko on ollu normaalia lyhempi, mut se on tuntunu tavallista pitemmältä ja normaalia tuskasemmalta viikolta. Mun voimat on iha lopussa sekä koulunkäynnin että koko elämän suhteen. En vaan jaksa enää elää.

Kumpa joku tulis sanomaan mulle että kyllä mä selviän vielä. Ja että kyllä tää helpottaa. Musta tuntuu siltä, niinku putoaisin kokoajan syvemmälle ja syvemmälle, jonnekki pohjalle.

En oo pysyny ees erossa viiltelystä. Ahistus kävi vaan nii sietämättömäksi, en voinu tehä siinä tilanteessa mitään muuta. Olin jotenki ihan sekavassa tilanteessa, ja olin ihan varma että tapan itteni kohta. Viilsin ranteen toiselta puolelta, läheltä valtimoa. Mutta sitten en kuitenkaan uskaltanu viiltää siitä valtimosta. Ois kyllä pitäny.. Eniten ahistaa se, että mä en voi kertoo kellekkään tästä. Siis kellekkään aikuiselle. No, ehkä se vaan menee näin. En mä edes tarvi apua mihinkään..

Mua pelottaa hirveenä tulevaisuus..Mä en halua että peruskoulu loppuu. Tai siis tottakai haluan, mutta sillon se tarkottaa sitä, että en vois enää käydä juttelemassa terkkarille. Siitä on tullu mulle niin tärkee, ja se on ollu sellanen jolle oon joten kuten voinu purkaa ahistusta ja tätä kaikkea paskaa. Kävin nyt perjantaina siellä psykologilla sen terkan kanssa. Ei ne ymmärrä mitään..En mä halua ketään muuta. Mä en uskalla enkä haluakkaan puhua kellekkään muulle.

Se tapaaminen meni ihan sumussa, en muista siitä paljon mitään. Olin nukkunu edellisenä yönä korkeintaan kolme tuntia, ja olin ihan väsyny, koska se tapaaminen oli kaheksalta aamulla. No, kuitenkin.  Ne siinä puhu kaikkee, mutta en oikeen muista siitä mitään muuta, kun sen, ku puhuttiin mun nykyisistä syömisistä. Terkkari sano että se on huolissaan mun syömisistä, mutta sen mielestä oon kuitenkin vielä hyvässä kunnossa, joten siinä ei oo mitään hätää.

Hyvässä kunnossa. eli läski. Laihuta,laihuta,laihuta. Lopeta syöminen kokonaan.
mulla on paha olo. Mä en syö enää koskaan.

Ne ei tiiä mun asioista mitään. Mutta en uskalla puhua. En uskalla kertoa, kuinka paha olo mulla oikeesti on.
Mä oon niin yksin näiden ajatuksien ja pahan olon kanssa.. Niin yksin..